THE SIMPSONS ARCHIVE THE FINNISH EPISODE GUIDE

Kaikki kaudet

Ensimmäinen kausi

Lapsenvahti (7G01)
Some Enchanted Evening

Marge on tyytymätön Homeriin aviomiehenä ja soittaa Marvin Monroen radio-ohjelmaan. Homer vie Margen ulos, mutta kotiin tilattu lapsenvahti osoittautuu vaaralliseksi rikolliseksi. Vierailevana tähtenä Penny Marshall. [Esitetty 26.8.1991, 9.1.1992, 21.12.1997, 8.1.2005 ja 9.4.2005]


Nuori nero (7G02)
Bart the Genius

Bart vaihtaa älykkyystestinsä luokan älykön kanssa ja päätyy lahjakkaiden lasten kouluun. [Esitetty 2.9.1991, 16.1.1992, 28.12.1997 ja 15.1.2005]


Ydinvoimala (7G03)
Homer's Odyssey

Homer masentuu saatuaan potkut ydinvoimalasta ja harkitsee itsemurhaa. Hän kuitenkin löytää elämälleen tarkoituksen, nimittäin kampanjoinnin turvallisuuden puolesta. HUOM: Johtaja Burns ja Smithers nähdään ensimmäisen kerran. [Esitetty 9.9.1991, 4.1.1998 ja 22.1.2005]


Perheterapiaa (7G04)
There's No Disgrace Like Home

Ydinvoimalan perhepiknikpäivän jälkeen Homer häpeää perhettään ja myy TV:n saadakseen rahaa ryhmäterapiaa varten. HUOM: Tikku ja Takku esiintyvät ensimmäisen kerran. [Esitetty 16.9.1991, 11.1.1998 ja 29.1.2005]


Sodanjulistus (7G05)
Bart the General

Bart puolustaa Lisaa koulussa sillä seurauksella, että saa koulun jälkeen turpiinsa. Hän kokoaa ystävistään armeijan pahoinpitelijän pysäyttämiseksi. HUOM: Isoisä Simpsonin ensiesiintyminen. [Esitetty 23.9.1991, 18.1.1998 ja 5.2.2005]


Lisan blues (7G06)
Moaning Lisa

Lisa on masentunut kunnes kohtaa bluessaksofonisti Veri-Ien Murphyn ja saa lohtua musiikista. [Esitetty 30.9.1991, 1.2.1998 ja 12.2.2005]


Sankarin pää (7G07)
The Telltale Head

Bart leikkaa kaupungin perustajan patsaan pään irti tehdäkseen vaikutuksen muutamaan koulun kovikseen. Teko järkyttää koko kaupunkia. HUOM: Pastori Lovejoy nähdään ensimmäisen kerran. [Esitetty 7.10.1991, 8.2.1998 ja 26.2.2005]


Joulurauha (7G08)
The Simpsons Christmas Special, AKA: Simpsons Roasting on an Open Fire

Johtaja Burns ilmoittaa, ettei anna voimalan tyontekijöille perinteistä joulurahaa, ja Marge joutuu kuluttamaan joululahjasäästöt tatuoinnin poistamiseen Bartin käsivarresta. Pelastaakseen perheen joulun Homer pestautuu salaa tavaratalon joulupukiksi. HUOM: Tämä jakso on ensimmäinen USA:ssa esitetty Simpsonit-jakso (pilottijakso). Patty ja Selma esitellään ja Pukin Pikku Apuri liittyy perheeseen. Myös Ned ja Todd Flanders nähdään ensimmäisen kerran. [Esitetty 14.10.1991 ja 15.2.1998]


Kevätretki/Ruostunut romukasa (7G09)
Call of the Simpsons

Flanders ostaa asuntoauton ja pian sen jälkeen myös Homer. Ensimmäisellä retkellä perhe eksyy metsään ja menettää varusteensa. Bart ja Homer eksyvät omille teilleen ja Maggie tutustuu karhuihin. Lopuksi lehdistö jahtaa Homeria, koska he luulevat tätä Isojalaksi, Himalajan lumimiehen amerikkalaiseksi vastineeksi. [Esitetty 21.10.1991, 22.2.1998 ja 19.2.2005]


Vakoilukamera/Harha-askel (7G10)
Homer's Night Out

Bart kuvaa uudella minikamerallaan Homerin tanssimassa stripparin kanssa työkaverin polttareissa. Pian kuvat leviävät kaikkialle ja lopulta myös Margen käsiin, jolloin avio-onni on jälleen koetuksella. [Esitetty 28.10.1991, 1.3.1998 ja 19.3.2005]


Sulhanen/Täyskaato (7G11)
Life on the Fast Lane, AKA: Jacques to be Wild

Homer antaa Margelle syntymäpäiväksi keilapallon saadakseen sen omaan käyttöönsä. Marge kuitenkin päättää opetella keilaamaan ja on ajautua romanssiin keilailuopettajansa kanssa. [Esitetty 4.11.1991, 8.3.1998 ja 12.3.2005]


Komedian kuningas (7G12)
Krusty Gets Busted

Hassuklovni pidätetään Apun kaupan ryöstöstä, mutta Bart uskoo Hassun olevan syytön ja yrittää löytää todisteita hänen vapauttamisekseen. [Esitetty 11.11.1991, 15.3.1998 ja 2.4.2005]


Vaihto-oppilas/Täältä tullaan, Eurooppa! (7G13)
The Crepes of Wrath

Räjäytettyään kirsikkapommin koulun vessassa Bart lähetetään vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Siellä hän joutuu viinitilalle, jonka omistajat lisäävät jäätymisenestoainetta viiniin. Myös Simpsonit saavat vaihto- oppilaan, albanialaisen Adilin, joka osoittautuu vakoojaksi. [Esitetty 18.11.1991, 22.3.1998 ja 26.3.2005]


Toinen kausi

Kolmisilmäinen kala (7F01)
Two Cars in Every Garage, Three Eyes on Every Fish

Bart onkii kolmisilmäisen kalan ja voimalaa uhkaa sulkeminen. Estääkseen tämän johtaja Burns asettuu ehdokkaaksi kuvernöörinvaaleihin. [Esitetty 25.11.1991, 5.4.1998 ja 7.5.2005]


Kaljulääke (7F02)
Simpson and Delilah

Homer kokeilee uutta kaljulääkettä ja saa hiuksensa kasvamaan, jonka jälkeen hänet ylennetään johtoportaaseen ja hän saa oman miespuolisen sihteerin. Harvey Fierstein vierailee. [Esitetty 2.12.1991, 12.4.1998 ja 23.4.2005]


Ihme (7F03)
Bart Gets an F

Bartia uhkaa luokalle jääminen jos hän reputtaa vielä yhdessäkin kokeessa. Niinpä hän turvautuu luokan älykön apuun. [Esitetty 9.12.1991, 19.4.1998 ja 16.4.2005]


Kauhujuttu (7F04)
The Simpsons Halloween Special, AKA: Treehouse of Horror

Bart ja Lisa kertovat toisilleen kauhutarinoita Bartin puumajassa. Homer salakuuntelee.

  • Painajaistalo (Bad Dream House) - Simpsonit muuttavat intiaanien hautausmaan päälle rakennettuun kummitustaloon, jonka seinät vuotavat verta ja josta pääsee toisiin ulottuvuuksiin.
  • Kirotut ja nälkäiset (Hungry Are the Damned) - Avaruusoliot abduktoivat Simpsonit.
  • Korppi (The Raven) - Edgar Allan Poen kuuluisa runo James Earl Jonesin lukemana ja Simpsoneiden tähdittämänä. [Esitetty 16.12.1991, 3.5.1998 ja 30.4.2005]

Tanssiva maskotti (7F05)
Dancin' Homer

Homer kannustaa paikallisen baseballjoukkueen voittoon ja pääsee näin joukkueen maskotiksi. Uraputki jatkuu pääkaupungin joukkueen maskottina. Tom Poston vierailevana tähtenä. HUOM: Tony Bennett laulaa "Capital City Songin". [Esitetty 23.12.1991, 10.5.1998 ja 14.5.2005]


Huimapää rullalaudalla (7F06)
Bart the Daredevil

Nähtyään huimapään esityksen Bart alkaa tekemään rullalautastuntteja kaupungin lasten iloksi. HUOM: Tapaamme tohtori Hibbertin. HUOM: Suomessa 1991 esitetty jakso oli lyhennetty versio. Uusinnassa esitettiin jakso kokonaisena. [Esitetty 30.12.1991, 17.5.1998 ja 4.6.2005]


Kadun kasvatti (7F07)
Bart vs. Thanksgiving

Bart polttaa vahingossa Lisan tekemän koristeen juhlaillallisella ja kieltäytyy pyytämästä anteeksi. Sen jälkeen hän karkaa kotoa. [Esitetty 6.1.1992, 24.5.1998 ja 28.5.2005]


Naapurukset (7F08)
Dead Putting Society

Bart ja Todd Flanders ilmoittautuvat minigolfkisaan Homerin ja Nedin lyödessä vetoa voittajasta. Vedon häviäjä lupautuu ajamaan naapurin nurmikon vaimonsa mekossa. [Esitetty 13.1.1992, 31.5.1998 ja 21.5.2005]


Väkivaltaviihde (7F09)
Itchy & Scratchy & Marge

Maggie saa väkivaltaisia vaikutteita Tikku ja Takku -piirretysta, jolloin Marge ryhtyy toimiin piirrettyjen väkivaltaa vastaan. [Esitetty 20.1.1992, 7.6.1998 ja 11.6.2005]


Miljoona (7F10)
Episode 23: Bart Gets Hit by a Car

Johtaja Burns ajaa autolla Bartin päälle ja suostuu maksamaan vain 100 dollaria korvauksia. Homer haastaa hänet oikeuteen vaatien miljoonaa. HUOM: Piru ja Lionel Hutz esiintyvät ensimmäisen kerran. [Esitetty 27.1.1992, 20.9.1998 ja 3.9.2005]


Ennen kuolemaa (7F11)
One Fish, Two Fish, Blowfish, Bluefish

Homer syö myrkyllistä pallokalaa ravintolassa ja lääkäri lupaa hänelle vain 24 tuntia elinaikaa. HUOM: George Takei ja Larry King vierailevat. [Esitetty 3.2.1992, 27.9.1998 ja 10.9.2005]


Riivatun rakki (7F14)
Bart's Dog Gets an F

Pukin Pikku Apuri tuhoaa Homerin kalliit lenkkarit ja Bouvierin perheen perinnetilkkutäkin, jolloin se passitetaan koirakouluun. HUOM: Tracey Ullman vierailee. [Esitetty 10.2.1992, 18.10.1998 ja 15.10.2005]


Kunnon mies (7F15)
Principal Charming

Homer yrittää järjestää treffejä rehtori Skinnerille ja Selmalle, mutta Skinner iskee silmänsä Pattyyn. [Esitetty 17.2.1992, 1.11.1998 ja 1.10.2005]


Velipuoli (7F16)
Oh Brother, Where Art Thou?

Isoisä paljastaa että Homerilla on velipuoli. Velipuoli Herbert Powell osoittautuu rikkaaksi autotehtailijaksi ja hän pyytää Homeria suunnittelemaan yhtiölle uuden perusamerikkalaisille suunnatun automallin. HUOM: Danny DeVito vierailee. [Esitetty 24.2.1992, 8.11.1998 ja 8.10.2005]


Isoisän perintö (7F17)
Old Money

Isoisä perii suuren rahasumman ja päättää antaa sen sitä eniten tarvitseville. HUOM: Audrey Meadows vierailee. [Esitetty 2.3.1992, 15.11.1998 ja 22.10.2005]


Sisäinen kauneus (7F18)
Brush with Greatness

Homer taistelee paino-ongelmansa kanssa ja Marge palaa vanhan harrastuksensa, maalaamisen, pariin. Johtaja Burns palkkaa Margen maalaamaan hänestä muotokuvan. HUOM: Ringo Starr vierailee omana itsenään. [Esitetty 9.3.1992, 22.11.1998 ja 29.10.2005]


Aviokriisi (7F20)
War of the Simpsons

Homer ja Marge kutsuvat tuttuja kylään, mutta Homer pilaa illan humalaisella käytöksellään. Marge ilmoittaa itsensä ja Homerin pastori Lovejoyn järjestämälle avioliittoleirille. Homerilla on kuitenkin kalastus mielessään. Isoisä jää lapsenvahdiksi. [Esitetty 16.3.1992, 29.11.1998 ja 12.11.2005]


Miehen malli (7F19)
Lisa's Substitute

Lisan opettajan sairastuttua innostava sijaisopettaja tulee tuuraajaksi. Bart pyrkii luokkansa johtajaksi kouluvaaleissa vastaehdokkaanaan Martin. HUOM: Dustin Hoffman sijaisopettajana, salanimellä (Sam Etic) lopputeksteissä. [Esitetty 23.3.1992, 26.12.1998 ja 5.11.2005]


Radioaktiivinen mies (7F21)
Three Men and a Comic Book

Bart haluaa kalliin sarjakuvalehden ja tekee töitä kerätäkseen rahaa. Työnteko ei kuitenkaan maistu, joten hän lyö rahat yhteen Milhousen ja Martinin kanssa. HUOM: Cloris Leachman vierailee. [Esitetty 30.3.1992, 3.1.1999 ja 19.11.2005]


Veriveljet (7F22)
Blood Feud

Johtaja Burns tarvitsee verta ja hänen verityyppinsä on harvinainen. Bartilla on sama verityyppi ja hän luovuttaakin verta johtajalle. Homer kuitenkin haluaisi reilun korvauksen. [Esitetty 6.4.1992, 27.12.1998 ja 26.11.2005]


Kultainen nuoruus (7F12)
The Way We Was

Television hajottua Homer kertoo kuinka hän ja Marge ensimmäisen kerran tapasivat vuonna 1974. HUOM: Tutustumme McBainiin. [Esitetty 4.5.1992, 25.10.1998 ja 17.9.2005]


Pelastakaa sielumme (7F13)
Homer Vs. Lisa and the 8th Commandment

Vuonna 2300 eKr Mooses esittelee kymmenen käskyä, mm. käskyn "älä varasta". Nykyajassa Homer katsoo maksamatta kaapelikanavia ja Lisa pelkää menettävänsä sielunsa. [Esitetty 11.5.1992, 11.10.1998 ja 24.9.2005]


MUSIIKKIVIDEOT:

(7F75) "Do the Bartman" [Esitetty 6.4.1992]
(7F76) "Deep Deep Trouble" [Esitetty]


Kolmas kausi

Ystävä hädässä (7F23)
When Flanders Failed

Flanders perustaa kaupan joka on erikoistunut vasenkätisille tarkoitettuihin tuotteisiin. Homer toivoo hänen epäonnistuvan. [Esitetty 13.4.1992, 10.1.1999 ja 17.12.2005]


Mies vaaleanpunaisessa paidassa (7F24)
Stark Raving Dad

Bart laittaa punaisen lippalakkinsa pesukoneeseen ja se värjää valkopyykin vaaleanpunaiseksi. Homer joutuu pukeutumaan vaaleanpunaiseen paitaan lähtiessään töihin, josta hänet siirretään mielisairaalaan. Hänen huonetoverinaan on valkoinen mies joka luulee olevansa Michael Jackson. HUOM: Michael Jackson vierailevana äänenä, lopputeksteissä salanimellä (John Jay Smith). Hän ei kuitenkaan laula jakson lauluja. [Esitetty 20.4.1992, 24.1.1999 ja 3.12.2005]


HUOM: Tästä eteenpäin jaksot ovat Dolby Surround -äänellä varustettuja.
Totuus ja oikeus (8F01)
Mr. Lisa Goes to Washington

Lisa menestyy kirjoituskilpailussa ja voittaa perheelleen matkan Washingtoniin. Lisa näkee poliitikon ottavan lahjuksia ja hänen uskonsa demokratiaa kohtaan horjuu. [Esitetty 27.4.1992, 21.2.1999 ja 10.12.2005]


Painajaisia (8F02)
The Simpsons Halloween Special 2, AKA: Treehouse of Horror 2

  • (The Monkey's Paw) - Simpsonit ostavat Marokosta apinankäpälän, joka täyttää neljä toivomusta...
  • (Bart the Monster) - Parodia klassisesta "Hämärän rajamailla" -sarjan jaksosta. Bartilla on henkisiä voimia, joilla hän mm. pakottaa Springfieldin asukkaiden olemaan iloisia jatkuvasti.
  • (Homer's Brain) - Homer saa potkut ydinvoimalasta ja pestautuu haudankaivajaksi. Hän nukahtaa hautaan ja päätyy Burnsin laboratorioon, jossa on rakenteilla kyborgi. [Esitetty 18.5.1992, 5.6.1999 ja 14.1. 2006]

Suosikki (8F03)
Bart the Murderer

Bart eksyy mafiamiesten kerholle ja alkaa baarimikoksi. Kerran hän kuitenkin myöhästyy ja syyttää siitä rehtori Skinneriä, joka pian katoaa. HUOM: Joe Mantegna ja Neil Patrick Harris vierailevat. [Esitetty 25.5.1992, 5.6.1999 ja 24.12.2005]


Voimalan sankari (8F04)
Homer Defined

Homer pelastaa sattumalta voimalan ja hänestä tulee paitsi perheensä, myös koko Springfieldin sankari. HUOM: Magic Johnson ja Chick Hearn vierailevat. [Esitetty 31.8.1992, 5.6.1999 ja 31.12.2005]


Teit' isäin astumaan (8F05)
Like Father, Like Clown

Hassuklovni tulee Simpsoneille illalliselle ja kertoo menneisyydestään. Hänen oikea nimensä on Krustofsky ja hän ei ole ollut puheväleissä rabbi-isänsä kanssa vuosiin, koska isä ei hyväksynyt Hassun ammatinvalintaa. Bart haluaa elvyttää isän ja pojan suhteen. HUOM: Jackie Mason vierailevana äänenä. [Esitetty 7.9.1992, 5.6.1999 ja 7.1. 2006]


Lisan ratsu (8F06)
Lisa's Pony

Homer pettää Lisan luottamuksen ja yrittää hyvittää tekonsa ostamalle hänelle ponin. Ponin elättäminen on kuitenkin kallista ja Homer joutuu menemään öiksi töihin Apun kauppaan. [Esitetty 14.9.1992, 5.6.1999 ja 21.1.2006]


Hyvä isä (8F07)
Saturdays of Thunder

Parantaakseen isä/poika -suhdettaan Bartin kanssa Homer auttaa mäkiauton rakentamisessa. Kun Martin loukkaantuu kilpailuissa Bart joutuu tekemään päätöksen: ajaako nopeammalla Martinin autolla voittoon vai ajaako isän kanssa tehdyllä autolla ilman voittomahdollisuutta. [Esitetty 21.9.1992, 5.6.1999 ja 28.1.2006]


Homerin tuliliemi (8F08)
Flaming Moe's

Homer keksii drinkin, josta tulee erittäin suosittu Springfieldissä. Moe varastaa reseptin ja hänen ravintolastaan tulee kaupungin suosituin. Homer haluaa kostaa. HUOM: Vierailijoina Catherine O'Hara ja Aerosmith. [Esitetty 28.9.1992, 5.6.1999 ja 4.2.2006]


Voimala kaupan (8F09)
Burns Verkaufen der Kraftwerk

Homerin työpaikka on uhattuna kun johtaja Burns myy voimalan saksalaisille liikemiehille miljoonalla dollarilla. [Esitetty 5.10.1992, 5.6.1999 ja 11.2.2006]


Ensimmäiset vuodet (8F10)
I Married Marge

Jakso sijoittuu vuoteen 1980, jolloin Homer työskentelee minigolfradalla ja seurustelee Margen kanssa. Sitten Marge tulee yllättäen raskaaksi. [Esitetty 12.10.1992, 5.6.1999 ja 18.2.2006]


Hätähuuto kaivosta (8F11)
Radio Bart

Bart saa kymmenvuotislahjaksi radiomikrofonin, jolla hän tekee käytännön piloja. Leikki menee liian pitkälle kun hän uskottelee olevansa kaivoon pudonnut poika Timmy O'Toole. HUOM: Sting vierailee. [Esitetty 19.10.1992, 5.6.1999 ja 25.2.2006]


Lisan sunnuntait (8F12)
Lisa the Greek

Lisa osaa ennustaa jalkapallotuloksia ja viettää sunnuntait Homerin kanssa pelejä katsoen ja vetoja lyöden. Lisa kuitenkin huomaa, että suhde isän kanssa perustuukin liikaa hänen ennustuskykyihinsä. [Esitetty 26.10.1992, 5.6.1999 ja 4.3.2006]


Ihmemaila (8F13)
Homer at the Bat

Johtaja Burns lyö naapurikaupungin voimalan omistajan kanssa miljoonasta vetoa, että hänen voimalansa softballjoukkue on parempi. Parantaakseen mahdollisuuksiaan Burns korvaa voimalan joukkueen ammattilaisilla. [Esitetty 2.11.1992, 5.6.1999 ja 18.3.2006]


Superäiti lomalla (8F14)
Homer Alone

Marge lähtee hermolomalle Rancho Relaxo -nimiseen lomakohteeseen. Bart ja Lisa asuvat Pattyn ja Selman luona, ja Homer huolehtii Maggiesta. [Esitetty 7.11.1992, 5.6.1999 ja 11.3.2006]


Kaksi uraa (8F15)
Separate Vocations

Koulussa tehdyn soveltuvuustestin mukaan Lisa sopii kotiäidiksi ja Bart poliisiksi. Bart innostuu järjestyksenpidosta ja Lisa menettää kiinnostuksensa koulua kohtaan. HUOM: Steve Allen vierasäänenä. [Esitetty 14.11.1992, 6.6.1999 ja 25.3.2006]


Kirjeystävä (8F16)
Bart the Lover

Bart näkee opettajansa ilmoituksen senssipalstalla ja vastaa salanimellä. Homer rakentaa koirankoppia ja tekee kiroilulakon. [Esitetty 21.11.1992, 6.6.1999 ja 17.4.2005]


Koira kuoleman partaalla (8F17)
Dog of Death

Perheen koira sairastuu niin että tarvitsee leikkausta. Perhe saa koottua rahat, mutta ei enää hoivaa koiraa, joka lopulta lähtee omille teilleen ja päätyy johtaja Burnsin vahtikoiraksi. [Esitetty 28.11.1992, 6.6.1999 ja 1.4.2006]


Eversti Homer (8F19)
Colonel Homer

Homerille ja Margelle tulee riitaa leffakäynnin jälkeen, jolloin Homer lähtee ajelulle tuulettumaan. Hän pysähtyy baariin, jossa tutustuu kantrilaulajatar Lurleen Lumpkiniin ja alkaa tämän manageriksi. HUOM: Beverly D'Angelo vierailee. [Esitetty 12.12.1992 ja 6.6.1999]


Musta leski (8F20)
Black Widower, AKA: The Return of Sideshow BoB

Sideshow Bob pääsee ehdonalaiseen ja menee naimisiin Selman kanssa. Bart kuitenkin epäilee Bobin aikomuksia. [Esitetty 19.12.1992 ja 6.6.1999]


Oton seikkailut (8F21)
The Otto Show

Käy ilmi ettei Otolla ole ajokorttia ja hän saa potkut koulubussin kuljettajan työstään. Menetettyään myös asuntonsa hän muuttaa asumaan Simpsoneille. HUOM: Spinal Tap vierailee. [Esitetty 26.12.1992 ja 6.6.1999]


Kuin Romeo ja Julia (8F22)
Bart's Friend Falls in Love

Milhouse ihastuu uuteen luokkatoveriinsa ja tapailee tätä tytön isän tietämättä. Homer taistelee paino-ongelmaansa vastaan subliminaalisen laihdutuskasetin avulla. HUOM: Kimmy Robertson vierailijana. [Esitetty 9.1.1993 ja 6.6.1999]


Velipuolen paluu (8F23)
Brother, Can You Spare Two Dimes?

Herbert Powell palaa pyytääkseen Homerilta rahaa uuden keksintönsä prototyypin tekemiseen. HUOM: Vierailevina tähtinä Joe Frazier ja Danny DeVito. [Esitetty 16.1.1993 ja 6.6.1999]


Neljäs kausi

Primadonna (8F18)
A Streetcar Named Marge

Marge liittyy näytelmäkerhoon ja osallistuu "Viettelyksen vaunu" -musikaalin tekoon. [Esitetty Suomessa 3. kauden jaksona 5.12.1992 ja 6.6.1999]


Kymmenen plus (8F24)
Kamp Krusty

Bart ja Lisa viettävät kuusi viikkoa Hassuklovnin kesäleirillä. Leiri ei kuitenkaan ole sellainen kuin sen piti olla. [Esitetty 23.1.1993 ja 6.6.1999]


Kerettiläinen keskuudessamme (9F01)
Homer the Heretic

Homer saa unessa Jumalalta luvan olla käymättä kirkossa sunnuntaisin muun perheen kanssa. Marge on asiasta eri mieltä. [Esitetty 30.1.1993, 6.6.1999 ja 16.9.2006]


Kauneuskilpailut (9F02)
Lisa the Beauty Queen

Homer ilmoittaa Lisan kauneuskilpailuihin, joissa Lisa pääsee perintöprinsessaksi saakka. Voittajan loukkaannuttua Lisasta tulee Pikku Miss Springfield. HUOM: Vierailijana Bob Hope. [Esitetty 6.2.1993, 6.6.1999 ja 23.9.2006]


Rangaistus (9F03)
Itchy & Scratchy: The Movie

Bart pettää lupauksensa pitää huolta Maggiesta ja Homer päättää kerrankin rankaista poikaa kunnolla. Rangaistukseksi Bart ei saa mennä katsomaan uutta Tikku ja Takku -elokuvaa. [Esitetty 13.2.1993, 6.6.1999 ja 30.9.2006]


Kauhuja kerrassaan (9F04)
Treehouse of Horror 3

  • Klovni ei tuntenut armoa (Clown Without Pity) - Bart saa lahjaksi Hassu-nuken joka puhuu... ja tekee vähän muutakin.
  • Kuningas Homer (King Homer) - King Kong -parodia.
  • Z niin kuin zombi (Dial 'Z' for Zombies) - Bart yrittää herättää kuolleen kissansa henkiin, mutta erehdyksessä herättääkin viereisen hautausmaan ruumiit. [Esitetty 20.2.1993 ja 6.6.1999]

Susi ihmiselle susi (9F05)
Marge Gets a Job

Simpsonit tarvitsevat kipeästi rahaa talonsa perustusten korjaamiseen, joten Marge menee töihin ydinvoimalaan. Ongelmia ilmaantuu kun johtaja Burns ihastuu Margeen. HUOM: Musiikkivieraana Tom Jones. [Esitetty 27.2.1993 ja 5.12.1999]


Syömäkone (9F06)
New Kid on the Block

Bart ihastuu naapuriin muuttaneeseen tyttöön. Homer puolestaan haastaa oikeuteen ravintolan, joka ei lupauksistaan huolimatta antanut Homerin syödä niin paljon kuin hän jaksaa. [Esitetty 6.3.1993 ja 12.12.1999]


Ystävä hädässä (9F07)
Mr. Plow

Homer ostaa aura-auton ja perustaa aurausfirman. Kilpailu kovenee kun Homerin ystävä Barney tulee alalle. HUOM: Linda Ronstadt vierailee. [Esitetty 13.3.1993, 19.12.1999 ja 21.10.2006]


Lisan ensimmäinen sana (9F08)
Lisa's First Word

Yrittäessään saada Maggieta puhumaan Homer muistelee aikaa jolloin Lisa sanoi ensimmäisen sanansa ja perhe muutti nykyiseen kotiinsa. HUOM: Elizabeth Taylor Maggien äänenä. [Esitetty 20.3.1993, 26.12.1999 ja 28.10.2006]


Pumppu pettää (9F09)
Homer's Triple Bypass

Homerin ruokavalio kostautuu sydänkohtauksena. Rahanpuutteen vuoksi Homer joutuu turvautumaan tohtori Nick Rivieran halpaan leikkaukseen. [Esitetty 27.3.1993, 2.1.2000 ja 4.11.2006]


Joko säteilee (9F10)
Marge vs. the Monorail

Kaupunki saa johtaja Burnsilta 3 miljoonaa dollaria korvauksena ydinjäteongelmista. Kaupunkilaiset päättävät sijoittaa rahat tarpeettomaan yksiraiteiseen junaan, Monorailiin. HUOM: Leonard Nimoy vierailee omana itsenään. [Esitetty 3.4.1993, 9.1.2000 ja 11.11.2006]


Selman valinta (9F11)
Selma's Choice

Kun Gladys Bouvier kuolee päättää Selma hankkia lapsen ennen kuin on liian myöhäistä. [Esitetty 10.4.1993, 16.1.2000 ja 18.11.2006]


Isoveli (9F12)
Brother from the Same Planet

Bart päättää hankkia "isoveljen" hyväntekeväisyysyhdistykseltä kun Homer pettää hänet. Kostoksi Homer hankkii itselleen "pikkuveljen". Lisa tulee riippuvaiseksi idolinsa Coreyn maksullisesta puhelinpalvelusta. [Esitetty 17.4.1993, 23.1.2000 ja 25.11.2006]


Oluetta, ole oluetta (9F14)
Duffless

Homer kärähtää ratista panimovierailun päätteeksi ja lupautuu olemaan ilman olutta kuukauden päivät. Bart tuhoaa Lisa tutkimusprojektin ja Lisa päättää kostaa valitsemalla uuden tutkimusaiheen: kumpi on tyhmempi, Bart vai hamsteri? [Esitetty 24.4.1993, 13.2.2000 ja 9.12.2006]


Rakastan Lisaa (9F13)
I Love Lisa

Lisa antaa säälistä luokan syrjitylle oppilaalle, Ralphille, ystävänpäiväkortin. Ralph ihastuu Lisaan ja yrittää saada hänet keinolla millä hyvänsä. [Esitetty 8.5.1993, 30.1.2000 ja 2.12.2006]


Lisan hammastuet/Lisan hampaat (9F15)
Last Exit to Springfield

Homerista tulee paikallinen ammattiyhdistyspomo ja hän neuvottelee uuden sopimuksen ydinvoimalan kanssa. Taustalla kummittelee ajatus Lisan hammastukien maksamisesta. HUOM: Joyce Brothers vierailee. [Esitetty 15.5.1993, 20.2.2000 ja 16.12.2006]


Silliä ja kuravettä (9F17)
So It's Come to This: A Simpsons Clip Show

Homer joutuu sairaalahoitoon Bartin aprillikepposen vuoksi. Perhe muistelee vanhoja tapahtumia (vanhoja otoksia sarjasta). [Esitetty 22.5.1993, 26.3.2000 ja 16.12.2006]


Palkitut (9F16)
The Front

Katsottuaan huonon Tikku ja Takku -piirretyn Bart ja Lisa päättävät itse kirjoittaa uusia jaksoja käyttäen isoisän nimeä. Homer käy iltakursseilla suorittaakseen kouluaikana tekemättä jääneen kurssin. HUOM: Brooke Shields ja David Crosby vierailevat. [Esitetty 29.5.1993, 5.3.2000 ja 23.12.2006]


Pieksäjäispäivä (9F18)
Whacking Day

Kaupunki valmistautuu vuotuiseen käärmeenpieksäjäispäivään ja Bart erotetaan koulusta. HUOM: Barry White muusikkovieraana. [Esitetty 13.11.1993, 2.4.2000 ja 23.12.2006]


Gabbo vai Krusty (9F19)
Krusty Gets Kancelled

Hassuklovnin ohjelma joutuu tekemään tilaa uudelle Gabbo Show:lle. Lisa ja Bart auttavat Hassua järjestämään comeback- ohjelman. HUOM: Vierailijoina Bette Midler, Elizabeth Taylor, Hugh Hefner, Johnny Carson, Luke Perry ja Red Hot Chili Peppers. [Esitetty 20.11.1993 ja 23.4.2000]


Telkien takana (9F20)
Marge in Chains

Flunssa-aalto iskee Springfieldiin. Marge jää kiinni tahattomasta myymälävarkaudesta ja joutuu kuukaudeksi vankilaan. [Esitetty 27.11.1993, 16.4.2000 ja 30.12.2006]


Viides kausi

Homerin kvartetti (9F21)
Homer's Barbershop Quartet

Vuosi on 1985. Homer, Apu, rehtori Skinner ja poliisipäällikkö Wiggum perustavat "Alan äänet"-lauluyhtyeen. Barney tulee Wiggumin tilalle ja yhtyeestä tulee maankuulu. HUOM: George Harrison vierailee omana itsenään. [Esitetty 4.12.1993]


Cape Fear (9F22)
Cape Feare

Sideshow Bob pääsee ehdonalaiseen ja tekee kaikkensa kostaakseen Bartille. [Esitetty 11.12.1993]


Kansalainen Burns (1F01)
Rosebud

Johtaja Burns alkaa kaipaamaan lapsena hylkäämäänsä nallea, joka monien vaiheiden jälkeen on päätynyt Maggielle. HUOM: The Ramones vierailee. [Esitetty 15.10.1994]


Opiskelija Homer Simpson (1F02)
Homer Goes to College

Homer joutuu ilmoittautumaan yliopistoon pitääkseen työpaikkansa ydinvoimalassa. [Esitetty 22.10.1994]


Margen pakomatka (1F03)
Marge on the Lam

Homerin ollessa estynyt Marge lähtee balettiin naapurinsa Ruthin kanssa. Seuraavana iltana Ruth vie puolestaan Margen ulos, varastetulla autolla. [Esitetty 29.10.1994]


Kauhujen talo, osa IV (1F04)
Treehouse of Horror 4, AKA: The Simpsons Halloween Special 4

  • (The Devil and Homer Simpson) - Homer myy sielunsa paholaiselle donitsista.
  • (Terror at 5 1/2 Feet) - Koulubussia tuhoaa pieni hirviö, jonka vain Bart näkee.
  • (Bart Simpson's Dracula) - Johtaja Burns on verenjanoinen vampyyri. [Esitetty 5.11.1994]

Kohta ei huvita enää mikään (1F05)
Bart's Inner Child

Terapeutti saa koko kaupungin omaksumaan Bartin elämänasenteen. HUOM: James Brown musiikkivieraana. [Esitetty 12.11.1994]


Partiopojat hukkateillä (1F06)
Boy-Scoutz N the Hood

Bart löytää $20 ja kuluttaa sen erikoisvahvaan pirtelöön. Vauhdikkaan illan jälkeen Bart herää ja huomaa liittyneensä partioon. HUOM: Ernest Borgnine vierailee. [Esitetty 19.11.1994]


Homerin viimeiset kiusaukset (1F07)
The Last Temptation of Homer

Homer rakastuu voimalan uuteen työntekijään, joka pitää samoista asioista kuin hän itse. HUOM: Michelle Pfeiffer ja Werner Klemperer vierailevat. [Esitetty 26.11.1994]


Springfield (1F08)
$pringfield (or, How I Learned to Stop Worrying and Love Legalized Gambling)

Parantaakseen kaupungin taloutta Springfieldin asukkaat laillistavat uhkapelin. Johtaja Burns avaa kasinon, Homer saa työtä blackjack- pöydästä ja Marge tulee peleistä riippuvaiseksi. HUOM: Gerry Cooney ja Robert Goulet vierailijoina. [Esitetty 3.12.1994]


Herrasmiesvaras (1F09)
Homer the Vigilante

Murtovaras vierailee useissa taloissa, jolloin paikalliset asukkaat perustavat kodinturvajoukon, jonka johtoon asettuu Homer. HUOM: Sam Neill vierailee. [Esitetty 10.12.1994]


Homer ja Apu (1F10)
Homer and Apu

Homer saa ruokamyrkytyksen Apun myymästä vanhasta kinkusta, jonka seurauksena Apu saa potkut. Homer kuitenkin haluaa auttaa Apua saamaan työpaikkansa takaisin. HUOM: James Woods vierailee. [Esitetty 17.12.1994]


Bartista tulee suosittu (1F11)
Bart Gets Famous

Koulun vieraillessa laatikkotehtaalla Bart livahtaa Hassuklovnin ohjelman kuvauksiin ja pääsee tämän apulaiseksi. Bart kuitenkin töpeksii suorassa lähetyksessä ja tulee sattumalta kuuluisaksi. HUOM: Entinen sarjan käsikirjoittaja/tuottaja Conan O'Brien vierailee. [Esitetty 24.12.1994]


Lisa Leijonamieli (1F12)
Lisa vs. Malibu Stacey

Lisa pitää uutta puhuvaa nukkea naisia alentavana ja onnistuu tuomaan markkinoille uudenlaisen puhuvan nuken. HUOM: Kathleen Turner vierasäänenä. [Esitetty 31.12.1994]


Homer, seuraava astronautti (1F13)
Deep Space Homer

NASA päättää ottaa keskivertomiehen astronautiksi. Homman saa Homer Simpson. HUOM: Vierailijoina James Taylor ja Buzz Aldrin. [Esitetty 7.1.1995]


Homerin paras ystävä (1F14)
Homer Loves Flanders

Homer saa Nediltä lipun tärkeään jalkapallo-otteluun ja samalla ystävystyy hänen kanssaan. [Esitetty 14.1.1995]


Bart saa elefantin (1F15)
Bart Gets an Elephant

Bart valitsee radiokilpailussa palkinnokseen elefantin, mutta sen pitäminen ei olekaan aivan ongelmatonta. [Esitetty 21.1.1995]


Burnsin perillinen (1F16)
Burns' Heir

Burns on hukkua kylvyssä ja päättää hankkia itselleen perijän. Hän valitsee Bart Simpsonin ja pyytää tätä asumaan luonaan. [Esitetty 28.1.1995]


Ikävä rehtoria (1F18)
Sweet Seymour Skinner's Baddasssss Song

Bart tuo koiransa kouluun. Koira karkaa ja tuottaa lopulta rehtori Skinnerille potkut. Uusi rehtori Flanders ei kuitenkaan miellytä Bartia ja hän yrittää saada Skinnerin takaisin vanhaan virkaansa. HUOM: Tämä on 100. jakso. [Esitetty 11.2.1995]


Poika joka tiesi liikaa (1F19)
The Boy Who Knew Too Much

Bart lintsaa koulusta ja näkee erään tarjoilijan pahoinpitelyn. Pormestarin veljenpoikaa syytetään teosta. Bart voisi todistaa veljenpojan olevan syytön, mutta samalla hän paljastaisi lintsanneensa. [Esitetty 18.2.1995]


Lady Bouvierin rakastaja (1F21)
Lady Bouvier's Lover

Isoisä rakastuu Margen äitiin, mutta johtaja Burns vie tämän isoisän nenän edestä. Asiaa ei paranna se, että Margen äiti aikoo mennä naimisiin johtajan kanssa. [Esitetty 25.2.1995]


Onnistuneen avioliiton salaisuudet (1F20)
Secrets of a Successful Marriage

Homer ryhtyy avioliittokurssin vetäjäksi. Valitettavasti kurssilaiset eivät innostu Homerin opeista ennen kuin hän alkaa paljastamaan oman liittonsa pikku salaisuuksia. [Esitetty 4.3.1995]


Kuudes kausi

Lisan kilpailija (1F17)
Lisa's Rival

Luokalle tullut uusi tyttö osoittautuu Lisaa nokkelammaksi oppilaaksi ja paremmaksi saksofonistiksi. Homer ryhtyy sokerikauppiaaksi. [Esitetty Suomessa 5. kauden jaksona 4.2.1995]


Bartin takaikkuna (1F22)
Bart of Darkness

Bart katkaisee jalkansa ja viettää kesäpäivät huoneessaan. Näkymä ikkunasta tuntuu tylsältä, kunnes Bart näkee Flandersin tappavan vaimonsa. [Esitetty 11.3.1995]


Väkivallan kolkko kutsu (2F01)
Itchy & Scratchy Land

Perhe matkustaa Tikku ja Takku -huvipuistoon, missä sekoavat robotit tekevät väkivallasta totta. [Esitetty 18.3.1995]


Kuolleet sielut (2F02)
Sideshow Bob Roberts

Tunnetun radioäänen ja hänen kannattajiensa painostamana pormestari Quimby joutuu vapauttamaan Bobin vankilasta. Myöhemmin Bob voittaa pormestarinvaalit. Bart ja Lisa epäilevät vilppiä. [Esitetty 25.3.1995]


Kauhujen talo, osa V (2F03)
Treehouse of Horror 5, AKA: The Simpsons Halloween Special 5

  • Hohto (The Shinning) - Homer sekoaa syrjäisessä hotellissa tässä Hohto-elokuvan parodiassa.
  • Aika ja rangaistus (Time and Punishment) - Homer matkustaa ajassa leivänpaahtimen avustuksella ja päätyy yhteiskuntaan, jossa Flanders on diktaattorina.
  • Painajaisten ruokala (Nightmare Cafeteria) - Jälki-istunnossa on liikaa väkeä ja ruokala kärsii määrärahojen puutteesta. Rehtorilla on ongelmaan omalaatuinen ratkaisu. [Esitetty 1.4.1995]

Mikä tyttö (2F04)
Bart's Girlfriend, AKA: Lovejoy's Little Devil

Bart ihastuu pastorin tyttäreen, joka kuitenkin varastaa kolehdin. Bartia syytetään teosta. HUOM: Meryl Streep vierailee. [Esitetty 8.4.1995]


Lisan liukkaat (2F05)
Lisa on Ice

Lisa joutuu liittymään jääkiekkojoukkueeseen läpäistäkseen koululiikunnan. Lisan ja Bartin välille syntyy kilpailutilanne. [Esitetty 15.4.1995]


Lastenvahti ja peto (2F06)
Homer: Bad Man

Lastenvahti syyttää Homeria seksuaalisesta häirinnästä. HUOM: Dennis Franz vierailee. [Esitetty 22.4.1995]


Papan ihmelääke (2F07)
Grampa vs. Sexual Inadequacy

Isoisän lemmenrohto parantaa Homerin ja Margen seksielämää, mutta johtaa riitaan isoisän ja Homerin välille. Samaan aikaan Bart näkee salaliittoja kaikkialla. [Esitetty 29.4.1995]


Lentopelko (2F08)
Fear of Flying

Perhe voittaa lomamatkan, joka kuitenkin tyssää Margen lentopelkoon. Marge käy psykiatrilla selvittääkseen pelkonsa syyn. HUOM: Vierailijoina Anne Bancroft, Ted Danson, Woody Harrelson, Rhea Perlman, John Ratzenberger ja George Wendt. [Esitetty 6.5.1995]


Homer, valittu (2F09)
Homer the Great

Homer liittyy Kivenhakkaajat-nimiseen salaseuraan ja pääsee sen johtajaksi. HUOM: Patrick Stewart vierasäänenä. [Esitetty 13.5.1995]


Kolmas lapsi (2F10)
And Maggie Makes Three

Lisa ihmettelee mihin Maggien kuvat ovat kadonneet perhealbumista, jolloin Homer kertoo kuinka hän joutui luopumaan unelmatyöstään Maggien synnyttyä. [Esitetty 20.5.1995]


Bartin komeetta (2F11)
Bart's Comet

Bart havaitsee komeetan, joka uhkaa tuhota koko kaupungin. Flandersin pommisuojassa tulee ahdasta ja jonkun pitää jäädä ulos. [Esitetty 27.5.1995]


Pelle Homer (2F12)
Homie the Clown

Homer käy pellekoulun ja ryhtyy Hassun apuriksi. Mafia alkaa perimään Homerilta Hassun velkoja. HUOM: Dick Cavett, Joe Mantegna ja Johnny Unitas vierailevat. [Esitetty 3.6.1995]


Bart ja Australia (2F13)
Bart vs. Australia

Bart soittaa pilasoiton Australiaan. Paikallinen hallitus vaatii Bartilta henkilökohtaista anteeksipyyntöä. [Esitetty 18.11.1995]


Homer, Patty ja Selma (2F14)
Homer vs. Patty & Selma

Homer joutuu lainaamaan rahaa Margen sisaruksilta. Bart opiskelee balettia. HUOM: Mel Brooks ja Susan Sarandon vierailevat. [Esitetty 25.11.1995]


Lisan häät (2F15)
Lisa's Wedding

Ennustaja kertoo Lisalle kuinka hän löytää tulevan sulhasensa. HUOM: Mandy Patinkin vierasäänenä. [Esitetty 2.12.1995]


Kaksikymmentäviisi pentua (2F18)
Two Dozen and One Greyhounds

Pukin Pikku Apurista tulee isä, nimittäin 25:n pennun isä. Burns varastaa pennut tehdäkseen niistä jotain tarpeellista. [Esitetty 9.12.1995]


Pennin venyttäjä (2F19)
The PTA Disbands

Bart onnistuu järjestämään opettajien lakon, mutta koulunkäynti jatkuukin sijaisopettajien avustuksella. Lisalla on sopeutumisvaikeuksia. [Esitetty 16.12.1995]


Hyvä poliisi, huonot housut (2F21)
The Springfield Connection

Marge ryhtyy poliisiksi, mutta huomaa sosiaalisten suhteidensa kärsivän. [Esitetty 23.12.1995]


Vanha sitruunapuu (2F22)
Lemon of Troy

Naapurikaupungin nuoret varastavat Springfieldin vanhan sitruunapuun, ja Bart kumppaneineen päättää hakea sen takaisin vihollisen alueelta. [Esitetty 30.12.1995]


Kuka ampui johtajan? (osa 1/2) (2F16)
Who Shot Mr. Burns? - Part One

Johtaja Burns menee liian pitkälle rahankeräämisessään ja joku kaupunkilaisista ampuu häntä. Mutta kuka? HUOM: Tito Puente vierailee. [Esitetty 23.3.1996]


Neljät hautajaiset ja yhdet häät (2F31)
A Star Is Burns

Springfield järjestää elokuvafestivaalit turistien houkuttelemiseksi. HUOM: Jon Lovitz vierailee. [Esitetty 6.4.1996]


Taivaalliset jamit (2F32)
'Round Springfield

Bart joutuu sairaalaan, jossa Lisan yllätykseksi myös Veri-Ien Murphy makaa. Hän saa kuulla tämän olevan kuolemansairas. HUOM: Steve Allen ja Ron Taylor vierailevat. [Esitetty 13.4.1996]


Rakkausromaani (2F33)
Another Simpsons Clip Show

Perhe keskustelee rakkaudesta ja menneistä romansseista vanhojen pätkien avustuksella. HUOM: Jaksoa ei ole esitetty MTV3-kanavalla, vaan ainoastaan TVTV!:llä. [Esitetty TVTV!:llä 27.6.2000]


Seitsemäs kausi

Lapsitähti (2F17)
Radioactive Man

Kuvausryhmä tulee Springfieldiin purkittamaan uutta "Radioaktiivinen Mies" -elokuvaa. Bart ja Milhouse kilpailevat Laskeumapojan osasta. HUOM: Mickey Rooney vierailee. [Esitetty Suomessa 6. kauden jaksona 16.3.1996]


Kuka ampui johtajan? (osa 2/2) (2F20)
Who Shot Mr. Burns? - Part Two

Poliisipäällikkö Wiggum epäilee DNA-testien perusteella Homeria johtajan ampujaksi. Homer onnistuu pakenemaan ja kilpajuoksu johtajan sairasvuoteelle alkaa. HUOM: Tito Puente vierailee. [Esitetty Suomessa 6. kauden jaksona 30.3.1996]


Huostaanotetut (3F01)
Home Sweet Home-Diddily-Dum-Doodily

Bart, Lisa ja Maggie huostaanotetaan sosiaaliviranomaisten toimesta. Flandersit toimivat sijaisperheenä Margen ja Homerin yrittäessä todistaa olevansa hyviä vanhempia. HUOM: Joan Kenley vierasäänenä. [Esitetty 20.4.1996]


Bart myy sielunsa (3F02)
Bart Sells His Soul

Bart myy sielunsa Milhouselle viidellä dollarilla. Moe remontoi baarinsa perheravintolaksi. [Esitetty 27.4.1996]


Lempilammas (3F03)
Lisa the Vegetarian

Lisa päättää ryhtyä kasvissyöjäksi, eikä innostu Homerin järjestämistä grillijuhlista. HUOM: Paul ja Linda McCartney vierailevat. [Esitetty 4.5.1996]


Kauhujen talo, osa VI (3F04)
Treehouse of Horror 6

  • Jättirumilusten hyökkäys (Attack of the 50 ft Eyesores) - Suuret mainoskyltit heräävät henkiin. Paul Anka vierailee.
  • Painajainen Evergreen Terracella (Nightmare on Evergreen Terrace) - Talonmies Willie piinaa kaupungin lapsia heidän painajaisunissaan.
  • Homer^3 (Homer^3) - Homer eksyy kolmanteen ulottuvuuteen paetessaan Margen siskoja. Tietokoneanimaatiolla toteutettu erään "Hämärän rajamailla" -jakson parodia. [Esitetty 11.5.1996]

Läski-Homer (3F05)
King-Size Homer

Homer ryhtyy lihottamaan itseään päästäkseen työskentelemään kotoa käsin. HUOM: Joan Kenley vierailee. [Esitetty 18.5.1996]


Homerin äiti (3F06)
Mother Simpson

Homer saa tietää äitinsä olevan elossa, mutta viranomaisten jahtaama. HUOM: Glenn Close ja Harry Morgan vierasääninä. [Esitetty 25.5.1996]


Bartin lankeemus (3F07)
Marge Be Not Proud

Bart yrittää varastaa himoitsemansa pelin, mutta jää kiinni teostaan. HUOM: Lawrence Tierney vierasäänenä. [Esitetty 1.6.1996]


Bobin poksahdus (3F08)
Sideshow Bob's Last Gleaming

Bob pakenee vankilasta ja anastaa atomipommin. Hän uhkaa räjäyttää kaupungin elleivät asukkaat luovu televisiosta. HUOM: R. Lee Ermey ja Kelsey Grammer vierailevat. [Esitetty 6.10.1996]


Kurjat naapurit (3F09)
Two Bad Neighbors

Entinen presidentti Bush muutttaa Simpsoneiden naapuriin. George Bush piiskaa Bartia rangaistukseksi ja naapurisopu on koetuksella. [Esitetty 20.10.1996]


Homerin joukkue (3F10)
Team Homer

Homer perustaa keilajoukkueen johtaja Burnsilta saaduilla rahoilla. Burns kuitenkin haluaa mukaan joukkueeseen. Bartin paita aiheuttaa sekaannusta koulussa ja rehtori määrää koulupukupakon. [Esitetty 27.10.1996]


Parempi ihminen (3F11)
Scenes from the Class Struggle in Springfield

Marge innostuu seurapiirielämästä ja yrittää antaa perheestään todellisuutta varakkaamman kuvan. HUOM: Tom Kite vierailee. [Esitetty 3.11.1996]


Paljastaja (3F12)
Bart the Fink

Bart paljastaa vahingossa Hassuklovnin veropetoksen, jonka jälkeen todistamme Hassun kuoleman. HUOM: Bob Newhart vierasäänenä. [Esitetty 10.11.1996]


Lisa, kuvainraastaja (3F13)
Lisa the Iconoclast

Lisa huomaa, ettei kaupungin perustaja Jebediah Springfield todellisuudessa ollut sellainen mies kuin uskotaan. HUOM: Donald Sutherland vierailee. [Esitetty 17.11.1996]


Turpiin ja onnea (3F14)
Homer the Smithers

Smithers lähtee lomalle ja jättää Homerin tuuraajakseen. Johtajasta tulee omatoiminen ensimmäistä kertaa elämässään. [Esitetty 24.11.1996]


Väkivaltaa, väkivaltaa (3F16)
The Day the Violence Died

Bart ja Lionel Hutz todistavat, että Tikku ja Takku on eri ihmisen luomus kuin tähän asti on uskottu. Tuotantoyhtiö menee konkurssiin. HUOM: Alex Rocco, Jack Sheldon, Suzanne Somers ja Kirk Douglas vierailevat. [Esitetty 8.12.1996]


Kala nimeltä Selma (3F15)
A Fish Called Selma

Näyttelijä Troy McClure menee naimisiin Selman kanssa parantaakseen julkisuuskuvaansa. HUOM: Jeff Goldblum vierailee. [Esitetty 1.12.1996]


Tien päällä (3F17)
Bart on the Road

Bart hankkii väärennetyn ajokortin ja lähtee automatkalle Nelsonin, Martinin ja Milhousen kanssa. Lisa käy Homerin kanssa ydinvoimalassa. [Esitetty 15.12.1996]


22 tarinaa (3F18)
22 Short Films About Springfield

Bart ja Milhouse miettivät mitä kaikkea Springfieldissä mahtaa tapahtua. Seuraa sarja lyhytfilmejä asukkaiden elämästä. [22.12.1996]


Muukalaiset kuriin (3F20)
Much Apu About Nothing, AKA: The Anti-Immigrant Song

Springfield aikoo karkottaa laittomat siirtolaiset, mm. Apun. HUOM: Joe Mantegna vierasäänenä. [Esitetty 24.12.1996]


Sotasaalis (3F19)
Raging Abe Simpson and His Grumbling Grandson in 'The Curse of the Flying Hellfish'

Isoisä ja johtaja Burns ovat viimeiset eloonjääneet vanhasta sotaporukastaan, ja viimeisen eloonjääneen on määrä periä sodassa hankittu aarre. [Esitetty 29.12.1996]


Kanuunanruokaa (3F21)
Homerpalooza

Homer pääsee mukaan rock-kiertueelle miehenä, jota ammutaan kanuunalla vatsaan. Musiikkivieraina Cypress Hill, Peter Frampton, The Smashing Pumpkins ja Sonic Youth. [Esitetty 5.1.1997]


Lisan uusi minä (3F22)
Summer of 4 Ft. 2

Lisa päättää jättää vanhan minänsä taakseen lähtiessään lomalle perheen kanssa. HUOM: Christina Ricci vierailee. [Esitetty 12.1.1997]


Menneitä muistellen (3F31)
The Simpsons 138th Episode Spectacular!

Troy McClure juontaa jakson, jossa tutustutaan Simpsoneiden syntyhistoriaan. [Esitetty 19.1.1997]


Kahdeksas kausi

Muutat vain kahdesti (3F23)
You Only Move Twice

Simpsonit muuttavat toiseen kaupunkiin Homerin uuden työpaikan vuoksi. Uusi työnantaja osoittautuu suurrikolliseksi. [Esitetty 26.1.1997]


Homerin trippi (3F24)
El Viaje Misterioso de Nuestro Homer, AKA: The Mysterious Voyage of Homer

Homer syö liikaa tulista chiliä ja alkaa näkemään näkyjä. Hän lähtee etsimään kanssasieluaan. HUOM: Johnny Cash kojoottina. [Esitetty 2.2.1997]


Lisa ja Nelson (4F01)
Lisa's Date with Density

Lisa ihastuu Nelsoniin ja yrittää muuttaa häntä. Homer ryhtyy hankkimaan rahaa puhelimella. [Esitetty 9.2.1997]


Kauhujen talo, osa VII (4F02)
Treehouse of Horror 7

  • Verinen verisukulainen (The Thing and I) - Bart löytä ä ullakolle teljetyn pahan kaksoisveljensä.
  • Luojan lykky (The Genesis Tub) - Lisa onnistuu luomaan miniatyyrikokoisen yhteiskunnan, jonka asukit pitävät häntä jumalana ja Bartia paholaisena.
  • Kansalainen Kang (Citizen Kang) - Avaruusolennot kaappaavat Bill Clintonin ja Bob Dolen presidentinvaalien alla ja tekeytyvät näiksi. Vain Homer tietää totuuden. [Esitetty 16.2.1997]

Luontainen kyky (4F03)
The Homer They Fall

Moe ryhtyy valmentamaan Homeria nyrkkeilijäksi. Marge pelkää Homerin loukkaantuvan. HUOM: Michael Buffer ja Paul Winfield vierailevat. [Esitetty 23.2.1997]


Milhouse, avioeron uhri (4F04)
A Milhouse Divided

Milhousen vanhemmat päättävät erota ja Homer alkaa pelkäämään, että Marge voi tehdä samankaltaisen päätöksen. [Esitetty 2.3.1997]


Larry on siepattu (4F05)
Burns, Baby Burns

Burns löytää kadonneen poikansa Larryn, joka osoittautuu rääväsuiseksi laiskuriksi. Homer lavastaa Larryn sieppauksen herättääkseen Burnsin isänrakkauden. HUOM: Rodney Dangerfield vierailee. [Esitetty 9.3.1997]


Noidan talo (4F06)
Bart After Dark

Bart tuhoaa naapurin omaisuutta ja joutuu tekemään tälle töitä korvatakseen vahingot. Perhe vain ei tiedä, millaista bisnestä naapurin rouva pyörittää... [Esitetty 16.3.1997]


Barbaran pyörteissä (4F07)
Hurricane Neddy

Flandersien talo tuhoutuu pyörremyrskyssä ja Ned joutuu mielisairaalaan saatuaan hermoromahduksen. [Esitetty 23.3.1997]


Rikolliset rinkelit (4F08)
Twisted World of Marge Simpson

Homer pyytää mafiaa avuksi kun Margen rinkeliyritys ei pärjää kilpailussa. HUOM: Jack Lemmon ja Joe Mantegna vierasääninä. [Esitetty 30.3.1997]


Lunta tupaan (4F10)
Mountain of Madness

Johtaja Burns haluaa parantaa ydinvoimalan työntekijöiden ryhmähenkeä ja vie väen vuoristoon. Lumivyöry telkeää Homerin ja Burnsin mökin vangeiksi. [Esitetty 6.4.1997]


Homerin fobia (4F11)
Homer's Phobia

Kauppias ystävystyy Simpsonien kanssa, mutta kun Homer saa kuulla hänen olevan homo, hän pelkää Bartin saaneen liikaa vaikutteita. HUOM: John Waters vierasäänenä. [Esitetty 13.4.1997]


Urani koirana (4F12)
The Itchy & Scratchy & Poochie Show

Tikku ja Takku Show saa uuden hahmon, nimittäin koiran nimeltä Piski. Homer palkataan koiran ääneksi. HUOM: Alex Rocco vierasäänenä. Tällä 167:nnellä jaksolla Simpsonit ohittivat "Kiviset ja Soraset" television pitkäaikaisimpana primetime-animaatiosarjana. [Esitetty 20.4.1997]


Kauhukakara ja lapsenvahti (4F13)
My Sister, My Sitter

Lisan maine lapsenvahtina joutuu koetukselle kun hän joutuu Bartin lapsenvahdiksi. [Esitetty 27.4.1997]


Mallivanki vapaalla (4F14)
The Brother from Another Series

Bart epäilee Bobin aikeita, kun tämä liittoutuu veljensä kanssa ja aloittaa työt patotyömaalla. HUOM: David Hyde Pierce vierasäänenä. [Esitetty 4.5.1997]


Perjantai-illan aave (3G01)
The Springfield Files

Homer näkee jotain outoa lähimetsässä, mutta kukaan ei usko häntä. FBI-agentit Fox Mulder ja Dana Scully tulevat tutkimaan tapausta. HUOM: David Duchovny, Gillian Anderson ja Leonard Nimoy vierailevat. [Esitetty 5.10.1997]


Apua taivaalta (3G03)
Simpsoncalifragilisticexpiala(Annoyed Grunt)cious

Simpsonit hankkivat lapsenvahdin Margen stressin vähentämiseksi. [Esitetty 12.10.1997]


Homer, olutparoni (4F15)
Homer vs. the Eighteenth Amendment

Kieltolaki astuu uudelleen voimaan Springfieldissä ja Homer ryhtyy toimittamaan juomaa janoisille. HUOM: Dave Thomas ja Joe Mantegna vierasääninä. [Esitetty 19.10.1997]


Bart, luottohenkilö (4F09)
Grade School Confidential

Bart näkee rehtorin ja opettajansa suutelemassa, mutta lupautuu olemaan kertomatta muille. [Esitetty 2.11.1997]


Postia Bartille (4F16)
The Canine Mutiny

Bart ostaa rotukoiran väärällä luottokortilla, mutta pian sitä ollaan perimässä takaisin. Pukin Pikku Apuri joutuu uhrautumaan. HUOM: Frank Welker vierailee. [Esitetty 9.11.1997]


Vanha kettu (4F17)
The Old Man and the Lisa

Johtaja Burns menettää omaisuutensa ja pyytää Lisaa avuksi. HUOM: Bret "The Hitman" Hart vierailee. [Esitetty 16.11.1997]


Margeen me luotamme (4F18)
In Marge We Trust

Pastori Lovejoy on menettänyt työintonsa ja Margesta tulee seurakuntalaisten luottohenkilö. Homer ihmettelee löytämäänsä japanilaista astianpesuainelaatikkoa, jonka kyljessä komeilee hänen kuvansa. HUOM: Sab Shimono, Gedde Watanaabe ja Frank Welker vierailevat. [Esitetty 23.11.1997]


Vihamies (4F19)
Homer's Enemy

Voimalan uusi työntekijä Frank Grimes ei pidä Homerin laiskuudesta ja huonoista tavoista. Asiaa ei paranna se, että kaikesta huolimatta Homer on menestynyt elämässään Grimesia paremmin. HUOM: Frank Welker vierailee. [Esitetty 30.11.1997]


Simpsoneiden sivuraiteilla (4F20)
The Simpsons Spinoff Showcase

Troy McClure esittelee kolme uutta Simpsoneiden sivusarjaa:

  • (Chief Wiggum, P.I.) - Poliisipäällikkö Wiggum ryhtyy yksityisetsiväksi New Orleansissa apurinaan ex-rehtori Skinner.
  • Rakkauden pappa (The Love-Matic Grampa) - Isoisän sielu puhuu Moelle lemmentestiautomaatin kautta.
  • Simpsonien perheen hupihetki (The Simpson Family Smile-Time Variety Hour) - Simpsoneiden varieteeohjelma.
HUOM: Tim Conway ja Gailard Sartain vierailevat. [Esitetty 7.12.1997]

Lisan oma sota (4F21)
The Secret War of Lisa Simpson

Lisa ja Bart menevät sotilaskouluun. Lisa omasta tahdostaan, Bart pakotettuna. HUOM: Willem Dafoe vierailee. [Esitetty 14.12.1997]


Yhdeksäs kausi

Hätä ei lue lakia (4F22)
The City of New York vs. Homer Simpson

Barney jättää Homerin auton New Yorkiin. Homer joutuu hakemaan auton kaupungista, jota hän suuresti vihaa. [Esitetty 31.1.1999]


Rehtorin kahdet kasvot (4F23)
The Principal and the Pauper

Kaupunkilaisille paljastuu, että rehtori ei olekaan Seymour Skinner, vaan tämän identiteetin ominut huijari. HUOM: Martin Sheen oikean Seymour Skinnerin äänenä. [Esitetty 14.2.1999]


Saksofonin tarina (3G02)
Lisa's Sax

Perhe muistelee, kuinka Lisa sai ensimmäisen saksofoninsa vuonna 1990. HUOM: Fyvush Finkel vierasäänenä. [Esitetty 21.2.1999]


Kauhujen talo, osa VIII (5F02)
Treehouse of Horror 8

  • Homega-ihminen (The Homega Man) - Homer jää ainoana henkiin ydinräjähdyksestä.
  • Kärpänen vastaan kärpänen (Fly vs. Fly) - Homer ostaa professori Frinkiltä materiasiirtäjän, mutta Bartin risteytyskokeilut tuottavat harmia.
  • Trullit uuniin (Easy-Bake Coven) - Vuosi 1649 on Springfieldissä noitavainojen aikaa [Esitetty 28.2.1999]

Mies ja pyssy (5F01)
The Cartridge Family

Jalkapallomellakan jälkeen Homer ostaa aseen suojellakseen perhettään ja omaisuuttaan. Marge ei tätä hyväksy ja majoittuu siksi lasten kanssa motelliin. [Esitetty 7.3.1999]


Valmentajan poika (5F03)
Bart Star

Terveysmessuilla käy ilmi, että kaupungin poikien yleiskunto on päässyt pahasti rapistumaan. Tilanteen parantamiseksi monet lapset alkavat pelata jenkkifutista. Homer pestautuu joukkueen valmentajaksi ja alkaa suosia Bartia. HUOM: Roy Firestone, Joe Namath ja Mike Judge vierasääninä. [Esitetty 28.3.1999]


Kaksi rva Nahasapeemapetilonia (5F04)
The Two Mrs. Nahasapeemapetilons

Kun Apu on vasta pääsemässä vauhtiin poikamieselämän vietossa, hänen äitinsä ilmoittaa, että Apun on aika mennä naimisiin intialaisen Manjulan kanssa. Apu yrittää luikerrella tilanteesta väittämällä Margea vaimokseen. HUOM: Jan Hooks ja Andrea Martin vierailevat. [Esitetty 4.4.1999]


Enkelinäyttely (5F05)
Lisa the Skeptic

Lisa ja muut koululaiset suorittavat arkeologisia kaivauksia ostoskeskuksen rakennustyömaalla. Lisa löytää luurangon, joka näyttää aivan enkelin jäännöksiltä. HUOM: Stephen Jay Gould vierailee. [Esitetty 11.4.1999]


Kaksi totuutta (5F06)
Realty Bites

Marge ryhtyy kiinteistönvälittäjäksi. Hänen rehellisyytensä vuoksi firma menettää rahaa. Homer puolestaan ostaa poliisin huutokaupasta 60-luvun avoauton, mutta edellinen omistaja Snake haluaakin kulkupelinsä takaisin. [Esitetty 18.4.1999]


Jouluvaras (5F07)
Miracle on Evergreen Terrace

Bart tuhoaa vahingossa perheen joululahjat ja keksii hädissään jutun murtovarkaasta. Kaupungin asukkaat keräävät hyväntahtoisesti rahaa Simpsoneiden joulun pelastamiseksi. HUOM: Alex Trebek vierailee. [Esitetty 25.4.1999]


Simpsonin laulava perhe (5F24)
All Singing, All Dancing

Homer ja Bart vuokraavat Clint Eastwoodin lännenleffan, mutta huomaavat kauhukseen, että elokuva onkin musikaali. Tämän kauhukokemuksen innoittamana perhe muistelee lauluhetkiään ja näemme otoksia vanhoista jaksoista. HUOM: George Harrison vierasäänenä. [Esitetty 9.5.1999]


Haaksirikko (5F11)
Das Bus

Koulubussin kolarin jälkeen Bart, Lisa ja heidän koulutoverinsa jäävät autiolle saarelle. Homer haluaa hyötyä netistä ja perustaa oman internet-firmansa, jonka tarun päättää itse Bill Gates. HUOM: Jakso päättyy James Earl Jonesin äänivierailuun. [Esitetty 16.5.1999]


Työni on huvini (5F08)
Bart Carny

Homerin ansiosta tivolityöntekijä ja tämän poika jäävät vaille työtä ja kotia. Homer lupaa majoittaa heidät taloonsa. Vaikeuksiin joudutaan, kun majoitetut kaappaavat talon kokonaan itselleen. HUOM: Jim Varney vierasäänenä. [Esitetty 23.5.1999]


Homer hurmahenki (5F23)
The Joy of Sect

Springfieldiläiset joutuvat uuden uskonnollisen liikkeen pauloihin. Marge ei kuitenkaan Muuttolaisten touhuista innostu, ja haluaa erottaa aivopestyt perheenjäsenensä liikkeestä pastori Lovejoyn, Flandersin ja Willien avustamana. [Esitetty 5.9.1999]


Koomikon paluu (5F10)
The Last Temptation of Krust

Huomattuaan etteivät hänen vitsinsä enää uppoa ihmisiin Hassuklovni hylkää kaupallisuuden ja siirtyy piikittelevämpään huumoriin. Vieraina Jay Leno, Steven Wright, Janeane Garofalo, Bobcat Goldthwait ja Bruce Baum. [Esitetty 12.9.1999]


Rikos ja rakkaus (5F12)
Dumbbell Indemnity

Moe yrittää pitää uuden tyttöystävänsä kaikin keinoin ja rahaa palaa. Kun kortin luottoraja ylittyy, Moe suunnittelee vakuutuspetoksen ja suostuttelee Homerin varastamaan hänen autonsa. Moen tyttöystävänä vierailee Helen Hunt. [Esitetty 19.9.1999]


Avain onneen (5F13)
This Little Wiggy

Margen käy sääliksi yksinäistä Ralph Wiggumia, ja hän yrittää saada Bartia ystävystymään tämän kanssa. Poikien leikit saavat uutta vauhtia, kun Bart keksii lainata poliisipäällikön yleisavainta. [Esitetty 3.10.1999]


Perimä pelottaa (4F24)
Lisa the Simpson

Lisa kuulee isoisältä, että Simpsoneiden suvussa kulkee tyhmyysgeeni, ja hän uskoo piakkoin menettävänsä älynlahjansa. Apu lyö rahoiksi esittelemällä kaupan pakastimeen jäänyttä Jasperia. [Esitetty 10.10.1999]


Maailman merille (3G04)
Simpson Tide

Homer saa jälleen kerran potkut voimalasta ja liittyy laivastoon. Hän ajautuu ydinsukellusveneen kapteeniksi ja luotsaa aluksen vieraille vesille. Bart hankkii Milhousen esimerkin innoittamana korvarenkaan. HUOM: Vieraina Bob Denver, Rod Steiger ja Michael Carrington. [Esitetty 17.10.1999]


Biljoonan dollarin seteli (5F14)
The Trouble with Trillions

Homer unohtaa jättää veroilmoituksen ja joutuu vankilatuomion välttämiseksi vasikoimaan ja vakoilemaan FBI:n laskuun. Hänen tehtäväkseen annetaan biljoonan dollarin setelin etsiminen johtaja Burnsin asunnosta. HUOM: Paul Winfield vierasäänenä. [Esitetty 24.10.1999]


Perheen ankkurit (5F15)
Girly Edition

Bart varastaa show'n toimiessaan Lisan kanssa uutisankkurina lasten TV-uutisissa. Homer hankkii itselleen apulaisapinan. [Esitetty 31.10.1999]


Homer ja roskakuskit (5F09)
Trash of the Titans

Homer raivaa tiensä kaupungin puhtaanapidon johtoon, mutta hullujen vaalilupausten täyttämisellä on hintansa. HUOM: U2 ja Steve Martin vierailevat. Simpsoneiden 200. jakso. [Esitetty 7.11.1999]


Kukkulan kunkku (5F16)
King of the Hill

Homer alkaa kuntoilla, jotta Bartin ei tarvitsisi hävetä häntä. Suklaapatukkaa markkinoivat miehet houkuttelevat Homerin yrittämään vuoren valloittamista mainosmielessä. HUOM: Brendan Fraser ja Steven Weber vierasääninä. [Esitetty 14.11.1999]


Missä Lisa? (5F17)
Lost Our Lisa

Lisa lähtee museoon, mutta erehtyy bussista ja eksyy. Bart liimaa naamaansa pilailuvälineitä. [Esitetty 21.11.1999]


Marge, eletään vaarallisesti! (5F18)
Natural Born Kissers

Homer ja Marge piristävät seksielämäänsä puuhastelemalla erikoisissa paikoissa. Bart ja Lisa etsivät rikkauksia metallinpaljastimella. [Esitetty 28.11.1999]


Kymmenes kausi

Rasvaa (5F20)
Lard of the Dance

Homer ja Bart aloittavat rasvabisneksen, ja Lisa tutustuu koulun uuteen oppilaaseen. HUOM: Lisa Kudrow vierasäänenä. [Esitetty 30.4.2000]


Luova mieli (5F21)
The Wizard of Evergreen Terrace

Homer huomaa kuluttaneensa puolet arvioidusta eliniästään saavuttamatta juuri mitään. Hän valitsee Thomas Alva Edisonin esikuvakseen ja ryhtyy keksijäksi. HUOM: William Daniels K.I.T.T.:in äänenä. [Esitetty 7.5.2000]


Bart-emo (5F22)
Bart the Mother

Bart ampuu vahingossa pikkulinnun ja ryhtyy sijaisemoksi. Lisää ongelmia syntyy kun munista kuoriutuu bolivialaisia puuliskoja. HUOM: Phil Hartmanin viimeinen äänivierailu. [Esitetty 14.5.2000]


Kauhujen talo, osa IX (AABF01)
Treehouse of Horror 9

  • Hiuslisäke helvetistä (Hell's Toupee) - Snake kostaa haudan takaa hiuslisäkkeen avustamana.
  • Pirulliset piirretyt (The Terror of Tiny Toon) - Bart ja Lisa imeytyvät televisioon ja tapaavat Tikku ja Takku -kaksikon ilmielävänä.
  • Tenava tähtien takaa (Starship Poopers) - Maggien galaktiset sukujuuret paljastuvat.
HUOM: Vierailijoina Regis Philbin, Kathie Lee Gifford, Jerry Springer, Ed McMahon ja Robert Englund. [Esitetty 21.5.2000]

Woodstockin muistot (AABF02)
D'oh-in' in the Wind

Homer J. Simpson lähtee selvittämään, mikä hänen J-kirjaimella alkava toinen nimensä kokonaisuudessaan on. Tutkimusmatkallaan Homer ajautuu hippien porukoihin kuten hänen äitinsä aikoinaan. HUOM: George Carlin ja Martin Mull vierailevat hippeinä. [Esitetty 28.5.2000]


Tähtien loisteessa (5F19)
When You Dish Upon a Star

Karannut liitovarjo vie Homerin Springfieldissä salaa asustelevien Kim Basingerin ja Alec Baldwinin kotiin ja hän pestaa itsensä julkkispariskunnan henkilökohtaiseksi avustajaksi. HUOM: Edellämainittujen lisäksi jaksossa vierailevat Ron Howard ja Brian Grazer. [Esitetty 4.6.2000]


Kiitettävä (AABF03)
Lisa Gets an A

Videopeli vie kuumeisen Lisan mukanaan ja hän joutuu lunttaamaan selvitäkseen kokeesta. Homer kasvattelee Nipsu-hummeriaan. [Esitetty 17.9.2000]


Munuainen (AABF04)
Homer Simpson in: "Kidney Trouble"

Isoisä menettää munuaisensa Homerin piittaamattomuuden vuoksi. Homer tarjoutuu lahjoittamaan toisen omistaan, mutta pupu hiipii ison miehen pöksyyn. [Esitetty 24.9.2000]


Gangsterien armoilla (AABF05)
Mayored to the Mob

Homer pelastaa Mark Hamillin ja pormestari Quimbyn väkijoukon keskeltä ja saa pestin henkivartijaksi. Korruptio ei kuitenkaan Homeria miellytä. HUOM: Mark Hamill, Joe Mantegna ja Dick Tufeld vierailevat. [Esitetty 1.10.2000]


Ned Flandersin uusi elämä (AABF06)
Viva Ned Flanders

Homer opastaa Nediä ottamaan ilon irti elämästä. Parivaljakko viettää hurjan illan Las Vegasissa kahden tarjoilijattaren kanssa. HUOM: The Moody Blues vierailee. [Esitetty 8.10.2000]


Sottajengi (AABF07)
Wild Barts Can't Be Broken

Homer ja kumppanit aiheuttavat tuhoa voittoisan baseball-matsin jälkeen, mutta syy vieritetään lasten niskaan. Poliisipäällikkö määrää lapsille ulkonaliikkumiskiellon, jota lapset uhmaavat. HUOM: Cyndi Lauper vierasäänenä. [Esitetty 15.10.2000]


Kirottu sunnuntai (AABF08)
Sunday, Cruddy Sunday

Springfieldin matkaporukan pääsy Superbowl-otteluun vaikeutuu kun liput osoittautuvat väärennetyiksi. Epäonnistuneen rynnäkön jälkeen Dolly Parton pelastaa pojat pälkähästä. HUOM: Vierailijoina Fred Willard, Troy Aikman, Rosie Grier, John Madden, Dan Marino, Pat Summerall, Dolly Parton ja Fox-yhtiön pääomistaja Rupert Murdoch. [Esitetty 22.10.2000]


Homerista Max (AABF09)
Homer to the Max

Kun uuden TV-sarjan toilailevalla tähdellä on sama nimi kuin Homerilla, hän joutuu vaihtamaan nimensä säästyäkseen ivailulta. HUOM: Ed Begley Jr. vierasäänenä. [Esitetty 29.10.2000]


Ystävänpäivälahjat (AABF11)
I'm with Cupid

Apun vaimolleen antamat yltäkylläiset ystävänpäivälahjat saavat kaupungin muut miehet näyttämään nahjuksilta. HUOM: Elton John ja Jan Hooks vierasääninä. [Esitetty 5.11.2000]


Ulvovat kilometrit (AABF10)
Marge Simpson in: Screaming Yellow Honkers

Homer hankkii innoissaan uuden maasturin, mutta pettyy kuulleessaan, että auto on naisten malli. Marge ei aluksi autosta innostu, mutta mieli muuttuu rajusti kun hän pääsee auton rattiin. Margen pyristellessä eroon autoilun aiheuttamista aggressioista Homer aiheuttaa hämminkiä eläintarhassa. HUOM: Hank Williams Jr. laulaa jälleen Canyonero-laulun. [Esitetty 12.11.2000]


Oma huone (AABF12)
Make Room for Lisa

Korvauksena Homerin tihutöistä matkapuhelinyhtiö pystyttää tukiaseman Simpsoneiden talon katolle, ja sen vaatimat laitteet vievät Lisalta huoneen. Huoneen jakaminen Bartin kanssa ei ota sujuakseen, jolloin Lisa ja Homer etsivät lievitystä stressiin luontaistuotekaupasta. Marge viihdyttää itseään salakuuntelemalla kännykkäpuheluita. [Esitetty 19.11.2000]


Rekkaseikkailu (AABF13)
Maximum Homerdrive

Pihvinsyöntikisassa rekkakuskille aiheutettu ruokailuonnettomuus vie Homerin rekan rattiin. Perheen miesten reissatessa rekalla Marge ja Lisa painivat ovikello-ongelman parissa. [Esitetty 26.11.2000]


Raamatun tarinoita (AABF14)
Simpsons Bible Stories

Pastori Lovejoyn saarnan ollessa poikkeuksellisen unettava Simpsoneiden perhe torkahtelee ja näkee raamattuaiheisia unia. Unissa mukana mm. Aatami ja Eeva, Mooses, sekä Daavid ja Goljat 2. [Esitetty 3.12.2000]


Pop-taiteilija (AABF15)
Mom and Pop Art

Homerin grillinrakennusprojekti menee pahasti mönkään, mutta sen tuloksena Homerista tulee hetkeksi arvostettu taiteilija. HUOM: Isabella Rossellini ja Jasper Johns vierasääninä. [Esitetty 10.12.2000]


Vanhus ja poika (AABF16)
The Old Man and The "C" Student

Bart joutuu viettämään aikaansa vanhainkodissa sen asukkeja auttaen. Aluksi tehtäväänsä vastahakoisesti suhtautunut poika ottaa asiakseen virikkeiden tuomisen vanhusten tylsään arkeen. HUOM: Jack LaLanne vierailee. [Esitetty 17.12.2000]


Ei voi ostaa rakkautta (AABF17)
Monty Can't Buy me Love

Johtaja Burns tavoittelee kansansuosiota osallistumalla radio-ohjelmaan ja etsimällä Loch Nessin hirviötä. HUOM: Vierasäänenä Michael McKean. [Esitetty 24.12.2000]


Lisan aivot (AABF18)
They Saved Lisa's Brain

Lisan kirjoittaman kirjeen ansiosta hänet kutsutaan Mensan jäseneksi. HUOM: Stephen Hawking vierasäänenä. [Esitetty 31.12.2000]


Päivä Tokiossa (AABF20)
Thirty Minutes Over Tokyo

Rahattomat Simpsonit osallistuvat Japanissa vaaralliseen television peliohjelmaan lentolippujen toivossa. HUOM: George Takei vierailee. [Esitetty 7.1.2001]


Yhdestoista kausi

Mr. Simpson menee Hollywoodiin (AABF23)
Beyond Blunderdome

Oltuaan uutuuselokuvan koenäytöksessä Homer pääsee kertomaan Mel Gibsonille ja muille Hollywoodin pampuille, kuinka tehdään täydellinen toimintaelokuva. HUOM: Mel Gibson, Jack Burns ja Karl Wiedergott vierasääninä. [Esitetty 14.1.2001 ja 7.5.2002]


Veljen pikku apuri (AABF22)
Brother's Little Helper

Bartin keskittymisvaikeuksia yritetään parantaa uudella ihmelääkkeellä, jolla kuitenkin on sivuvaikutuksensa. HUOM: Mark McGwire vierailee. [Esitetty 21.1.2001 ja 30.4.2002]


Ruokapalsta/Ruokakriitikko (AABF21)
Guess Who's Coming to Criticize Dinner

Homer ryhtyy Lisan avustamana paikallislehden ravintolakriitikoksi. Alku sujuu mainiosti, mutta kun Homerin arviot muuttuvat piikikkäiksi, kaupungin ravintoloitsijat nousevat vastarintaan. HUOM: Ed Asner päätoimittajan äänenä. [Esitetty 28.1.2001 ja 23.4.2002]


Kauhujen talo, osa X (BABF01)
Treehouse of Horror 10

  • Tiedän, mitä teitte (I Know What You Diddily-Iddily Did) - Margen yliajama Flanders palaa kostamaan haudan takaa.
  • Missä olet, Xena? (Desperately Xeeking Xena) - Supersankarit Bart ja Lisa yrittävät pelastaa Lucy Lawlessin hullun keräilijän kynsistä.
  • Ei elämästä selviä hengissä (Life's A Glitch, Then You Die) - Homerin piittaamattomuus Y2K-ongelmista aiheuttaa suurkatastrofin.
HUOM: Vierailijoina Lucy Lawless, Dick Clark, Tom Arnold ja Frank Welker. [Esitetty 4.2.2001 ja 1.1.2002]

Maalla on mukavaa (AABF19)
E-I-E-I-(Annoyed Grunt)

Simpsonit muuttavat maatilalle, jolloin Bart ja Homer ryhtyvät kehittämään uutta, riippuvuutta aiheuttavaa maataloustuotetta. HUOM: The B-52's ja Frank Welker (eläinäänet) mukana jaksossa. [Esitetty 11.2.2001 16.4.2002]


Keilailumestari (BABF02)
Hello Gutter, Hello Fadder

Homer saa julkisuutta keilailusaavutustensa ansiosta. Kun huuma on ohitse, Homer yrittää paikkailla välejään lapsiinsa. HUOM: Vierailijoina Penn & Teller, Ron Howard, Nancy O'Dell ja Pat O'Brien. [Esitetty 18.2.2001 ja 1.1.2002]


Suuri kahdeksikko (BABF03)
Eight Misbehavin'

Hedelmällisyyshoitojen siivittämänä Apun vaimo synnyttää kahdeksan vauvaa kerralla. Nuoriparin elämä käy raskaaksi, kunnes pelastusta tarjoaa eläintarhan johtaja Kidkill. HUOM: Jan Hooks, Butch Patrick ja Garry Marshall vierasääninä. [Esitetty 24.2.2001 ja 8.1.2002]


Prätkäkundi (BABF05)
Take My Wife, Sleaze

Homer voittaa moottoripyörän ja perustaa prätkäjengin, mutta sattuu valitsemaan sille nimen, joka on jo toisen porukan käytössä. HUOM: John Goodman, Henry Winkler ja Jay North vierailevat. [Esitetty 4.3.2001 ja 8.1.2002]


Lelusensaatio (BABF07)
Grift of the Magi

Rahapulassa painiva koululaitos turvautuu lelufirman apuun. Lapsia käytetään salaa apuna uuden muotilelun suunnittelussa. HUOM: Vierailijoina Gary Coleman, Tim Robbins, Joe Mantegna (Fat Tony) ja Clarence Clemons. [Esitetty 11.3.2001 ja 15.1.2002]


Pikku emäntä (BABF04)
Little Big Mom

Kun Marge loukkaantuu talviurheilukeskuksessa, Lisa joutuu hoitamaan äidin virkaa. Hän kyllästyy Homerin ja Bartin piittaamattomuuteen ja uskottelee heidän sairastuneen lepraan. HUOM: Elwood Edwards vierasäänenä. [Esitetty 25.3.2001 ja 15.1.2002]


Uskolla terveeksi (BABF06)
Faith Off

Homer tapaa vanhoja opiskelututtujaan ja joutuu pahaan kiipeliin. Bart pelastaa isänsä ja ryhtyy ihmeparantajaksi. [Esitetty 1.4.2001 ja 22.1.2002]


Kartanon herrat (BABF08)
The Mansion Family

Kun terveystarkastukseen lähtevä johtaja Burns jättää kotinsa Simpsoneiden haltuun, Homer oppii nopeasti miljonäärien tavoille. HUOM: Britney Spears vierailee. [Esitetty 8.4.2001 ja 29.1.2002]


Raivoisa ratsu (BABF09)
Saddlesore Galactica

Homer ja Bart pelastavat sirkushuijarin hevosen, ja osallistuvat outoon ratsastuskisaan. Lisa ja koulun orkesteri osallistuvat tärkeään kilpailuun. HUOM: B.T.O. ja Jim Cummings vierailevat. [Esitetty 15.4.2001 ja 5.2.2002]


Autoilun uhri (BABF10)
Alone Again, Natura-Diddly

Maude Flanders kuolee Simpsonit lohduttavat surevia naapureitaan. Homer järjestää jo treffejä Nedille. HUOM: Vierailijoina Shawn Colvin ja Frank Welker [Esitetty 22.4.2001 ja 12.2.2002]


Lähetyssaarnaaja (BABF11)
Missionary: Impossible

Homer pakenee ahneita rahankerääjiä ja päätyy lähetyssaarnaajaksi trooppiselle saarelle. HUOM: Betty White vierailee [Esitetty 6.5.2001 ja 19.2.2002]


Pygmalion (BABF12)
Pygmoelian

Kasvoleikkaus tekee rujosta Moesta komean, ja hän saa samantien roolin suositussa saippuasarjassa. [Esitetty 13.5.2001 ja 26.2.2002]


Tulevaisuus (BABF13)
Bart to the Future

Bart pääsee kurkistamaan tulevaisuuteen. Ennustuksen mukaan hänestä tulee huonosti menestyvä muusikko, kämppiksenään Ralph Wiggum. Lisa sen sijaan on päässyt pitkälle. [Esitetty 20.5.2001 ja 5.3.2002]


Raittiuden päivät (BABF14)
Days of Wine and D'oh'ses

Barney järkyttyy nähdessään itsensä videolla toikkaroimassa kännissä. Hän päättää ryhdistäytyä ja ruveta helikopterilentäjäksi. Lisa ja Bart osallistuvat valokuvauskisaan. [Esitetty 27.5.2001 ja 12.3.2002]


Alligaattori (BABF16)
Kill the Alligator and Run

Homer ajautuu hermoromahduksen partaalle ja hieman ylikin pelätessään kuolevansa nuorena. Perhe lähtee rentouttavalle lomalle Floridaan, missä Homer intoutuu bailaamaan opiskelijoiden kanssa. Hurvittelun lomassa Homer tulee ajaneeksi suositun alligaattorin yli, ja perhe joutuu pakemenaan paikallisia viranomaisia. HUOM: Vierailijoina Kid Rock, Joe C., Charlie Rose, Robert Evans ja Diedrich Bader. [Esitetty 3.6.2001 ja 19.3.2002]


Stepataan pois (BABF15)
Last Tap Dance in Springfield

Lisa innostuu tanssitaiteesta, mutta ei edisty toivomallaan tavalla. Apuun rientää professori Frink. Bart ja Milhouse retkeilevät ostoskeskuksessa ja Homer parantaa näkökykyään laserleikkauksella. [Esitetty 9.9.2001 ja 26.3.2002]


Järkeä vailla/Hiipivä hulluus (BABF18)
It's a Mad, Mad, Mad, Mad Marge

Marge on osasyyllinen Oton ja hänen tyttöystävänsä Beckyn eroon. Omatuntoaan lievittääkseen hän suostuu majoittamaan Beckyn kotiinsa, missä tulokas ottaa liiankin keskeisen roolin. HUOM: Parker Posey Beckyn äänenä. [Esitetty 16.9.2001 ja 2.4.2002]


Naurun takana (BABF19)
Behind the Laughter

Pääsemme kurkistamaan Simpsonien TV-perheen kuvitteellisten kulissien taakse. HUOM: Willie Nelson ja Jim Forbes vierasääninä. [Esitetty 23.9.2001 ja 9.4.2002]


Kahdestoista kausi

Kauhujen talo, osa 11 (BABF21)
Treehouse of Horror 11

  • Aavefaija (G-G-Ghost D-D-Dad) - Kuolleen Homerin pitää suorittaa vuorokauden aikana yksi hyvä teko päästäkseen taivaaseen.
  • Karmivia tositarinoita (Scary Tales Can Come True) - Lastenkirjoista tutut sadut muuttuvat todeksi.
  • Delfiinien yö (Night of the Dolphin) - Lisan vapauttama delfiini johtaa lajitoveriensa pyrkimyksiä maailmanvaltiaiksi.
[Esitetty 30.9.2001]

Kaksi kaupunkia (BABF20)
A Tale of Two Springfields

Kun Springfield saa kaksi suuntanumeroa, Homer masinoi koko kaupungin kahtiajaon. Jaksossa vieraileva The Who -yhtye pyrkii yhdistämään jakautuneen kaupungin. [Esitetty 7.10.2001]


Klovni menettää järkensä (BABF17)
Insane Clown Poppy

Hassu-klovnille selviää, että Persianlahden sodan aikaisen pikasuhteen seurauksena hän on reippaan tyttären isä. Isyyden saloihin häntä opastaa kukapa muu kuin Homer. HUOM: Vierasääninä Stephen King, Amy Tan, Drew Barrymore, Jay Mohr (Christopher Walkenin äänenä), John Updike ja Joe Mantegna. [Esitetty 14.10.2001 ja 14.5.2002]


Puunhakkaaja (CABF01)
Lisa the Tree Hugger

Ympäristöaktivistiin ihastunut Lisa leiriytyy ikivanhaan punapuuhun. Bart hankkii rahaa konsolipelin ostoon levittämällä mainoslehtisiä. HUOM: Joshua Jackson vierailee. [Esitetty 21.10.2001 ja 21.5.2002]


Perheen kunnia (CABF04)
Homer vs. Dignity

Perheen rahat ovat taas kerran vähissä, mutta johtaja Burns tarjoaa lisärahaa Homerille, jotta voi pilailla hänen kustannuksellaan. Lisa muistuttaa, ettei omaa kunniaansa saa myydä. HUOM: Leeza Gibbons vierasäänenä. [Esitetty 28.10.2001 ja 28.5.2002]


Homerin kotisivu (CABF02)
The Computer Wore Menace Shoes

Homer hyppää mukaan IT-boomiin ja perustaa www-saitin. Kun vierailijoita ei muuten tunnu tulevan, Homer höystää sivuaan kuumilla juoruilla. HUOM: Patrick McGoohan vierailee. [Esitetty 4.11.2001 ja 4.6.2002]


Helppoa rahaa (CABF03)
The Great Money Caper

Bart ja Homer yrittävät hankkia rahaa kepulikonstein, mutta huomaavat pian, että kyseenalaisin konstein kahisevaa saa reilummin. HUOM: Vierasäänenä Edward Norton. [Esitetty 11.11.2001 ja 11.6.2002]


Lumen taju (CABF06)
Skinner's Sense of Snow

Rehtori Skinner pakottaa koululaiset oppiin lumimyrskypäivänä ja koko porukka jää taloon jumiin. Ärtyneet lapset ajavat rehtorin ahtaalle. [Esitetty 18.11.2001 ja 18.6.2002]


Älyn jättiläinen (BABF22)
HOMR

Kun Homerin aivoista poistetaan vieras esine, hänen älykkyytensä kohoaa merkittävästi. Seuraukset eivät kuitenkaan ole pelkästään hyviä. HUOM: R-kirjain jakson alkuperäisnimessä on virallisesti merkitty takaperin. [Esitetty 25.11.2001 ja 19.6.2002]


Vankilan enkeli (CABF05)
Pokey Mom

Vankilarodeossa vieraillessaan Marge huomaa erään vangin taiteelliset kyvyt ja järjestää tämän ehdonalaiseen. HUOM: Michael Keaton ja Charles Napier vierailevat. [Esitetty 2.12.2001 ja 5.1.2003]


Kaikkein huonoin jakso (CABF08)
Worst Episode Ever

Kun sarjiskauppias saa sydänkohtauksen, Bart ja Milhouse pääsevät tuuraajiksi. Kauppias ihastuu vanhempaan naiseen ja pojat löytävät videokätkön. HUOM: Vierasäänenä Tom Savini. Ennakkotiedoissa jakson nimi merkitty "Kaikkien aikojen huonoin jakso". [Esitetty 9.12.2001 ja 12.1.2003]


Tenniskenttä (CABF07)
Tennis the Menace

Simpsonit hankkivat tenniskentän, mutta kilpailuvietti vie perheen sisäiseen kriisiin. HUOM: Vierasääninä tennistähdet Andre Agassi, Pete Sampras sekä Serena ja Venus Williams. [Esitetty 16.12.2001 ja 19.1.2003]


Bobin kosto (CABF10)
Day of the Jackanapes

Suureksi tyrmistyksekseen Sideshow Bob kuulee Hassu-klovnin tuhonneen nauhat, joilla hän esiintyy. Hän suunnittelee kosto-operaatiota, jossa Bartillakin on tärkeä rooli . HUOM: Kelsey Grammer vierailee jälleen Bobina. [Esitetty 23.12.2001 ja 26.1.2003]


New Kids on the Blecch (CABF12)
New Kids on the Blecch

Levytuottaja houkuttelee Bartin, Milhousen, Nelsonin ja Ralphin mukaan uuteen poikabändiprojektiinsa. Lisa keksii, että tuottaja haluaa vaikuttaa nuoriin yhtyeen musiikin kautta erikoisen paljon. HUOM: N'Sync vierailijana. [Esitetty 30.12.2001 ja 2.2.2003]


Nälkälakko (CABF09)
Hungry, Hungry Homer

Homer suivaantuu olutyhtiön aikeista siirtää paikallinen baseball-joukkue toiseen kaupunkiin ja ryhtyy nälkälakkoon. HUOM: Vierasäänenä Stacy Keach. [Esitetty 6.1.2002 ja 9.2.2003]


Uusi tyttö (CABF11)
Bye Bye Nerdie

Lisa yrittää ystävystyä kouluun tulleen uuden tytön kanssa, mutta tulee kiusatuksi. Hän ryhtyy tutkimaan kiusaamista tieteellisesti. HUOM: Kathy Griffin ja Jan Hooks vierasääninä. [Esitetty 13.1.2002 ja 16.2.2003]


Safari (CABF13)
Simpson Safari

Ruokapulassa Homer löytää vanhan keksipaketin, jonka sisältä löytyvä arpajaisvoitto vie Simpsonin perheen Afrikkaan. [Esitetty 20.1.2002 ja 23.2.2003]


Kolme seikkailua (CABF14)
Trilogy of Error

Seuraamme saman päivän tapahtumia Homerin, Lisan ja Bartin näkökulmista. Kaikki saa alkunsa Homerin peukaloon kohdistuvasta veitsionnettomuudesta. HUOM: Vierasääninä Joe Mantegna ja Frankie Muniz. [Esitetty 27.1.2002 ja 2.3.2003]


Herran ylistys (CABF15)
I'm Goin' to Praiseland

Nedille selviää, että hänen edesmennyt vaimonsa suunnitteli raamattuaiheista huvipuistoa. Ned toteuttaa vaimonsa haaveen. Vierailijoita ja rahaa tulee odotettua enemmän, kun paikalla alkaa tapahtua ihmeitä. HUOM: Shawn Colvin jälleen Rachel Jordanin äänenä. [Esitetty 3.2.2002 ja 9.3.2003]


Hylätyt lapset (CABF16)
Children of a Lesser Clod

Sairaslomallaan Homer ryhtyy hoitamaan naapuruston lapsia. Innostuttuaan puuhasta toden teolla oman perheen lapset jäävät toissijaisiksi, mikä heitä suuresti sapettaa. [Esitetty 10.2.2002 ja 16.3.2003]


Hupaisat Simpson-tarinat (CABF17)
Simpsons Tall Tales

Junamatkalla kulkuri kertoo Simpsoneille vanhoja amerikkalaisia tarinoita. Ensimmäisessä tarinassa Homer on hölmö jättiläinen Paul Bunyan. Seuraavaksi Lisa yrittää vakuuttaa uudisraivaajille, että omenoita voi syödä biisoninlihan sijaan. Kolmas tarina kertoo Mark Twainin Tom Sawyerista ja Huckleberry Finnistä. [Esitetty 17.2.2002 ja 16.3.2003]


Kolmastoista kausi

Kauhujen talo 12 (CABF19)
Treehouse of Horror 12

  • Noitaelämää (Hex and the City) - Mustalaisnaisen kirous piinaa Homerin lähimmäisiä.
  • Älytalo (House of Whacks) - Uusittua taloa ohjaava tietokone ihastuu talon emäntään.
  • Velholapset (Wiz Kids) - Lisa ja Bart käyvät velhokoulua.
HUOM: Pierce Brosnan ja Matthew Perry vierasääninä. [Esitetty 24.2.2002 ja 16.3.2003]

Kahlitut (CABF22)
The Parent Rap

Kun Bart joutuu vaikeuksiin, uusi tuomari syyttää aluksi Homeria ja myöhemmin myös Margea huonosta vanhemmuudesta ja keksii erikoisia rangaistuksia. [Esitetty 10.3.2002 ja 16.3.2003]


Baarimikko (CABF20)
Homer the Moe

Moe lähtee vanhaan opinahjoonsa ja jättää Homerin pitämään kapakkaa pystyssä. Kun uudistusintoa uhkuva Moe palaa ja muuttaa kuppilansa trendiravintolaksi, Homer juottaa vanhoja kanta-asiakkaita omassa autotallissaan. HUOM: R.E.M. vierailee. [Esitetty 17.3.2002 ja 23.3.2003]


Rakastunut (CABF18)
A Hunka Hunka Burns in Love

Homer kirjoittaa onnenkekseihin ennustuksia, joista yksi johdattaa johtaja Burnsin naisjahtiin. Asiat mutkistuvat, kun heilan ex-miesystävä tulee mukaan kuvioihin. HUOM: Julia Louis-Dreyfus vierasäänenä. [Esitetty 24.3.2002 ja 30.3.2003]


Kipeä lapsuus (CABF21)
The Blunder Years

Ravintolan hypnotisoija laukaisee Homerin lapsuuden trauman. Sitä selvitellessä palaamme Homerin, Lennyn, Carlin ja Moen nuoruusvuosiin. Marge ihastuu talouspaperipaketin kyljessä komeilevaan mieheen. HUOM: Paul Newman hja Judith Owen vierailijoina. [Esitetty 31.3.2002 ja 6.4.2003]


Pikku Buddha (DABF02)
She of Little Faith

Kirkko tuhoutuu Bartin ja Homerin rakettikokeiden seurauksena. Seurakunta joutuu kaupallistamaan kirkkonsa, jotta toiminta voi jatkua. Lisa kyllästyy markkinahumuun ja löytää mieleisensä vaihtoehdon buddhalaisuudesta. HUOM: Richard Gere vierasäänenä. [Esitetty 7.4.2002 ja 13.4.2003]


Perhetarkastus (DABF01)
Brawl in the Family

Erä Monopolia johtaa perheriitaan, jota saapuu selvittämään ammattiauttaja Gabriel. Perhesuhteet alkavat toimia entistä paremmin, mutta ne joutuvat uudelleen koetukselle, kun Homerin ja Nedin Las Vegasissa taannoin naittamat neidot saapuvat yllättäen vierailulle aviomiestensä luo. HUOM: Vierailijoina Jane Kaczmarek ja Delroy Lindo. [Esitetty 14.4.2002 ja 20.4.2003]


Makeaa mahan täydeltä (DABF03)
Sweets and Sour Marge

Margelle selviää, että sokeriyhtiö on vuosikaudet ujuttanut sokeria Springfieldin asukkaiden ruokavalioon. Tämän seurauksena kaupunki valitaan maailman lihavimmaksi. HUOM: Ben Stiller vierasäänenä. [Esitetty 21.4.2002 ja 27.4.2003]


Leuat lukossa (DABF05)
Jaws Wired Shut

Kun Homerin leuat sidotaan yhteen, hän oppii kuuntelemaan muita ja ottamaan heidät huomioon. Margesta arki alkaa maistua puulta. HUOM: Dana Gould vierailee. [Esitetty 28.4.2002 ja 4.5.2003]


Ei aivan sopimaton tarjous (DABF04)
Half-Decent Proposal

Margen vanha tanssiaisheila tarjoaa Simpsoneille reilua rahasummaa, jos saa viettää viikonlopun Margen seurassa. HUOM: Jon Lovitz jälleen Artie Ziffin äänenä. [Esitetty 5.5.2002 ja 11.5.2003]


Mitä Bart tahtoo? (DABF06)
The Bart Wants What it Wants

Kun elokuvatähden tytär joutuu kiusaajien armoille, apuun rientää Bart. Kaksikko viettää aikaa yhdessä, mutta Bart ei osaa päättää, haluaako olla yhdessä vai ei. HUOM: Reese Witherspoon ja Wolfgang Puck vierasääninä. [Esitetty 12.5.2002 ja 18.5.2003]


Viimeinen lännensankari (DABF07)
The Lastest Gun in the West

Bart auttaa unohduksiin jäänyttä vanhaa lännenelokuvien tähteä. Krustyn ohjelma tarjoaa tien takaisin parrasvaloihin. HUOM: Dennis Weaver vierasäänenä. [Esitetty 19.5.2002 ja 21.3.2004]


Isoisän treffit (DABF09)
The Old Man and the Key

Isoisä Simpson haluaa auton rattiin, koska se näyttää olevan ainoa keino, jolla vanhainkodin uuden asukin saa seuralaisekseen. HUOM: Olympia Dukakis ja Bill Saluga vierailevat. [Esitetty 26.5.2002 ja 28.3.2004]


Tuttuja tarinoita (DABF08)
Tales from the Public Domain

Kolme kuuluisaa tarinaa esittelevät Homerin Odysseyksena, Lisan Jeanne D'Arcina ja Bartin Hamletina. [Esitetty 2.6.2002 ja 4.4.2004]


Perhe Riossa (DABF10)
Blame it on Lisa

Suuri puhelinlasku paljastaa Lisan yhteydet Brasiliaan. Lisan kummiorpo Ronaldo on kadonnut, ja Simpsonit lähtevät Rio de Janeiroon etsimään poikaa. Kaupunki osoittautuu kuitenkin yllättävän vaaralliseksi matkakohteeksi. [Esitetty 8.9.2002 ja 11.4.2004]


Uraohjus (DABF11)
Weekend at Burnsie's

Varislauman nokittua Homerin silmiä tohtori Hibbert määrää kipulääkkeeksi marihuanaa. Homer näkee maailman uusin silmin ja saa yllättäen myös ylennyksen työpaikallaan. HUOM: Musiikkivieraana Phish. [Esitetty 15.9.2002 ja 18.4.2004]


Eräs elämäntarina (DABF12)
Gump Roast

Kuin Forrest Gump konsanaan, Homer ryhtyy kertomaan elämäntarinansa. Sikermä vanhoja kohtauksia seuraa. HUOM: Vierasäänistä uudelleen esiintyvät Ed Asner, Alec Baldwin, Kim Basinger, Stephen Hawking, Ron Howard, Elton John, Lucy Lawless, N'Sync, Elizabeth Taylor ja U2. [Esitetty 22.9.2002 ja 25.4.2004]


Sarjakuva-Homer (DABF13)
I Am Furious Yellow

Bart ryhtyy sarjakuvapiirtäjäksi ja keksii hahmon, joka perustuu varsin vahvasti hänen isäänsä. "Raivofaija" saavuttaa suuren suosion, kun pröystäilevä uusmediafirma tekee hahmon tähdittämiä nettianimaatioita. HUOM: Vierasäänenä Stan Lee. [Esitetty 29.9.2002 ja 2.5.2004]


Ihana Apu (DABF14)
The Sweetest Apu

Kun Manjulaa eivät petihommat kiinnosta, Apu hairahtuu syrjähyppyyn pirtelöfirmassa työskentelevän neitokaisen kanssa. Homer ja Marge tekevät parhaansa paikatakseen pariskunnan välit. HUOM: James Lipton vierasäänenä. [Esitetty 6.10.2002 ja 9.5.2004]


Pikku lukiolainen (DABF15)
Little Girl in the Big Ten

Välttääkseen reput liikunnassa Lisa ryhtyy harrastamaan voimistelua. Salilla hän tutustuu opiskelijatyttöihin ja pääsee oikean ikänsä salaamalla mukaan yliopistokuvioihin. HUOM: Vierailijana runoilija Robert Pinsky. [Esitetty 13.10.2002 ja 16.5.2004]


Tosi-tv (DABF16)
The Frying Game

Simpsoneiden uuteen pihalampeen ihastuu erittäin harvinainen kiljutoukka, jonka vahingoittamisesta Homer tuomitaan yhdyskuntapalveluun. Juonenkäänteet vievät Homerin aina sähkötuoliin saakka, syytettynä vanhan naisen murhasta. HUOM: Carmen Electra ja Frances Sternhagen vierailijoina. [Esitetty 20.10.2002 ja 5.9.2004]


Isän poliisitoimi (DABF17)
Poppa's Got a Brand New Badge

Sähkökatkosta seuranneiden mellakoiden jälkimainingeissa Homerista tulee kaupungin ylin lainvalvoja ja hän joutuu vaikeuksiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. HUOM: Joe Mantegna jälleen Fat Tonyna. [Esitetty 27.10.2002 ja 12.9.2004]


Neljästoista kausi

Kauhujen talo 13 (DABF19)
Treehouse of Horror 13

  • Kloonien päivä (Send in the Clones) - Riippumatto kloonaa Homereita riesaksi asti.
  • Aseet on! (The Fright to Creep and Scare Harms) - Billy the Kid kavereineen nousee haudasta terrorisoimaan aseista luopuneita Springfieldin asukkaita.
  • Tohtori Hibbertin saari (The Island of Dr. Hibbert) - Tohtori risteyttää salaperäisellä saarellaan ihmisiä ja eläimiä.
HUOM: Maggie Roswell jälleen Maude Flandersin äänenä. [Esitetty 7.9.2003 ja 19.9.2004]

Rokkiloma (DABF22)
How I Spent My Strummer Vacation

Perhe auttaa Homerin pääsemään lähemmäksi vanhaa unelmaansa, rokkitähden uraa. Kuuluisat rock-tähdet isännöivät Rokkileiriä, jossa Homerin lisäksi mukana monia tuttja kaupunkilaisia. HUOM: Vierasääninä Elvis Costello, Mick Jagger, Lenny Kravitz, Tom Petty, Keith Richards ja Brian Setzer. [Esitetty 14.9.2003 ja 24.9.2004]


Luokkatoverit (DABF20)
Bart vs. Lisa vs. 3rd Grade

Tasotestien jälkeen Bart jätetään luokalle ja Lisa hyppää yhden luokan yli. Sisarusten yhteiselo koulussa ei suju ongelmitta, etenkään pääkaupunkiin suuntautuvalla luokkaretkellä. HUOM: Tony Bennett laulajavieraana. [Esitetty 21.9.2003 ja 3.10.2004]


Margen rinnat (DABF18)
Large Marge

Marge menee plastiikkakirurgille pieneen rasvaimuun, mutta saakin erehdyksessä silikonirinnat. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Marge huomaa olevansa huomion keskipiste. Bart ja Milhouse yrittävät puhdistaa Krustyn maineen, jonka he omilla hölmöilyillään tuhosivat. HUOM: Adam West ja Burt Ward Batmanin ja Robinin rooleissa. [Esitetty 28.9.2003 ja 10.10.2004]


Hurlumhei (DABF21)
Helter Shelter

Kun termiitit tuhoavat Simpsonien kodin, TV-yhtiö tulee hätiin ja tarjoaa roolia uudessa tosi-tv -sarjassa. Perhe majoittuu kameroiden kera vanhaan taloon ilman nykyaikaisia mukavuuksia ja elää vuoden 1895 tyyliin. HUOM: Larry Holmes ja David L. Lander vierasääninä. [Esitetty 5.10.2003 ja 24.10.2004]


Suuri etsivä (EABF01)
The Great Louse Detective

Homer yritetään murhata kylpylän höyrysaunassa ja paikallinen poliisi on voimaton. Apuun kutsutaan kierojen murhien asiantuntija, Sideshow Bob, jonka läsnäolo tekee Bartin olon tukalaksi. HUOM: Kelsey "Frasier" Grammer jälleen Bobin äänenä. [Esitetty 12.10.2003 ja 17.10.2004]


Se Edna (EABF02)
Special Edna

Opettaja Krabappel masentuu, kun rehtori Skinneriltä ei jää äidin hoivaamisen vuoksi riittävästi aikaa hänelle. Piristääkseen opettajaansa Bart ilmoittaa hänet vuoden opettaja -kilpailuun. Krabappel pääsee finaaliin ja pian Skinner jo pelkää menettävänsä Ednansa. Myös Simpsonien perhe piipahtaa Floridassa ja sen Efcot-tiedepuistossa. HUOM: Little Richard vierailee. [Esitetty 19.10.2003 ja 30.10.2004]


Isä, joka tiesi liian vähän (EABF03)
The Dad Who Knew Too Little

Homer ostaa Lisalle hölmön lahjan ja tajuaa, ettei tunne tytärtään. Saadakseen lisätietoa Lisasta Homer palkkaa yksityisetsivän, mutta kun tulee palkanmaksun aika, Homer haluaa luistaa. HUOM: Vierasäänenä Elliott Gould. [Esitetty 26.10.2003 ja 31.10.2004]


Äiti Väkevä (EABF04)
Strong Arms of the Ma

Kun Marge ryöstetään kadulla, hän tuntee äkkiä olonsa turvattomaksi missä tahansa oman kodin ulkopuolella. Hän linnoittautuu kellariin, kunnes punttien nostelu tuo lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Steroidien käyttö kuitenkin kostautuu ennen pitkää. HUOM: Pamela Reed entisen naapurin äänenä. [Esitetty 2.11.2003 ja 6.11.2004]


Rukouksen voima (EABF06)
Pray Anything

Homer huomaa, että rukoilemalla saa näppärästi toteutettua omia toiveitaan. Hän voittaa lakijutun kirkkoa vastaan ja saa rakennuksen itselleen. Kun pastorikin päättää jättää jumalattomaksi kääntyneen kaupungin, tilanne saa ikävän käänteen. HUOM: Lisa Leslie vierasäänenä. [Esitetty 9.11.2003 ja 7.11.2004]


Haisuhenki (EABF05)
Barting Over

Bart saa tietää, että hän on esiintynyt vauvana TV-mainoksissa ja että Homer tuhlasi kaikki niistä ansaitut rahat. Suivaantunut Bart saa tuomarin siunauksella muuttaa omilleen. Homer yrittää hankkia pojan kunnioituksen takaisin osallistumalla skeittikisaan. HUOM: Blink 182 ja Tony Hawk vieraina. [Esitetty 16.11.2003 ja 13.11.2004]


Tavausmestari (EABF07)
I'm Spelling as Fast as I Can

Lisa osallistuu tavauskisoihin, joissa on mukana huijaamisen makua. Homer sen sijaan on kiintynyt uuden Ribwich-hampurilaisen makuun eikä meinaa ehtiä seuraamaan kisoja. HUOM: Vierasäänenä George Plimpton. [Esitetty 23.11.2003 ja 14.11.2004]


Tähti on syntynyt taas (EABF08)
A Star is Born-Again

Flandersin kaupassa asioi tunnettu filmitähti Sara Sloane, josta tulee pian Nedin seurustelukumppani. Kaupunkilaiset ovat turhankin innoissaan julkkistuttavuudesta ja Ned puolestaan puuttuu hanakasti Saran rooleihin. HUOM: Marisa Tomei Saran toimii äänenä, Helen Fielding ja Simpsoneiden tuottajaguru James L. Brooks esittävät itseään. [Esitetty 30.11.2003 ja 21.11.2004]


Mr. Spritz menee Washingtoniin (EABF09)
Mr. Spritz Goes to Washington

Kun uusittu lentoreitti tuo koneet Simpsoneiden talon ylle, viimeisenä apukeinona he kampanjoivat Hassu-klovnin kongressiin päättämään asioista. HUOM: Joe Mantegna Fat Tonyna. [Esitetty 7.12.2003 ja 27.11.2004]


Pääjohtaja Homer (EABF10)
C.E.D'oh.

Käytyään menestyjäkurssin Homer onnistuu junailemaan itsensä ydinvoimalan johtoon. Asioilla on kuitenkin taipumus palata ennalleen. [Esitetty 14.12.2003 ja 28.11.2004]


Tähtien tarkkailija (EABF11)
'Scuse Me While I Miss the Sky

Lisa kohdistaa kiinnostuksensa tähtitieteeseen, mutta tyrmistyy huomatessaan, kuinka kaupungin valosaaste tekee taivaan tarkkailun mahdottomaksi. Hän ponnistelee saadakseen tähtitaivaan takaisin. Bart halajaa pimeyteen irroittamaan luksusauton nokkakoristetta. HUOM: Eric Idle ja Joe Mantegna vierasääninä. [Esitetty 21.12.2003 ja 4.12.2004]


Kolme miestä ja Homer (EABF12)
Three Gays of the Condo

Homer löytää vihaisen kirjeen, jonka Marge kirjoitti hänelle nuorena. Homer suuttuu ja muuttaa kahden homomiehen asuttamaan kämppään. HUOM: Weird Al Yankovic, Scott Thompson, Terry W. Greene ja Ben Schatz vierailevat. [Esitetty 28.12.2003 ja 5.12.2004]


Lännen mailla (EABF13)
Dude, Where's My Ranch?

Homer kirjoittaa biisin Ned Flandersistä ja siitä tulee nopeasti hitti. Perhe kyllästyy kuulemaan kappaletta joka puolella ja lähtee lomalle villin lännen ranchille. Lomalla Lisa ihastuu ja Homer auttaa intiaaneja. HUOM: David Byrne, Andy Serkis ja Jonathan Taylor Thomas vierasääninä. [Esitetty 4.1.2004 ja 11.12.2004]


Koira joka petti (EABF14)
Old Yeller-Belly

Kun perheen koira ei pelkuruuttaan pelasta Homeria tulipalosta, Homer potkaisee koiran sen talosta. Pian kuitenkin Pukin Pikku Apuri keksitään Duff-olutmainokseen ja rahavirrat tekevät koirasta taas halutun niin nykyisten kuin vanhojenkin omistajien taholta. HUOM: Stacy Keach vierailee. [Esitetty 11.1.2004 ja 18.12.2004]


Jarrut päälle (EABF15)
Brake My Wife, Please

Lisävarusteista innostunut Homer törttöilee auton ratissa ja menettää korttinsa. Hän innostuu kävelystä, mutta uskoo, että stressaantunut Marge haluaa tappaa hänet. HUOM: Jackson Browne ja Steve Buscemi vierailevat. [Esitetty 25.1.2004 ja 25.12.2004]


Bart sotapolulla (EABF16)
The Bart of War

Kun Bart ja Milhouse sotkevat Flandersien kodin, heidät pakotetaan leikkimään eri porukoissa. Bart liittyy intiaanihenkiseen kerhoon ja Milhouse ratsuväkiryhmään. Kilpailu ryhmien välillä muuttuu kovaksi. [Esitetty 8.2.2004 ja 26.12.2004]


Moe lapsenvahtina (EABF17)
Moe Baby Blues

Kaikkien hyljeksimä Moe harkitsee jo elämänsä päättämistä, kun Maggien hoivaamisesta tulee yllättävästi elämän tarkoitus. Ylilyönneiltä ei kuitenkaan vältytä. Palettia sekoittavat myös mafiamiekkosten toimet kilpailevan Don Castellanetan eliminoimiseksi. [Esitetty 15.2.2004 ja 2.1.2005]


Viidestoista kausi

Kauhujen talo 14 (EABF21)
Treehouse of Horror 14

  • Viraabeli viikatemies (Reaper Madness) - Homer kellistää viikatemiehen ja joutuu tuuraajaksi.
  • Frinkenstein (Frinkenstein) - Professori Frink haluaa edesmenneen isänsä todistamaan Nobel-voittoa herättää hänet henkiin.
  • Seis maailma, tahdon rällätä (Stop the World, I Want to Goof Off) - Bart ja Milhouse saavat käsiinsä kellon, jolla voi seisauttaa ajan.
HUOM: Jerry Lewis, Jennifer Garner, Dudley Herschbach ja Oscar De La Hoya vierailevat. [Esitetty 20.3.2005]

Äitini salaisuudet (EABF18)
My Mother the Carjacker

Homerin äiti palaa Springfieldiin ja joutuu heti oikeuteen nuoruuden tekosista. Homer tekee kaikkensa auttaakseen äitiään pulassa. HUOM: Vierasääninä Tom Kenny ja Glenn Close. [Esitetty 27.3.2005]


Lisa, puheenjohtaja (EABF20)
The President Wore Pearls

Lisa valitaan oppilaskunnan johtoon. Koulun henkilökunta saattaa huomiosta nauttivan Lisan hankalaan asemaan ja oppilaiden epäsuosioon. HUOM: Michael Moore vierailee. [Esitetty 3.4.2005]


Majesteettirikos (EABF22)
The Regina Monologues

Bart löytää Burnsin tuhatlappusen ja perustaa museon, jossa kaupunkilaiset voivat käydä ihailemassa seteliä. Pääsymaksuista kertyy niin hyvin rahaa, että perhe pääsee koheltamaan Englantiin. HUOM: Vierasääninä Ian McKellen, J.K. Rowling, Jane Leeves ja pääministeri Tony Blair. [Esitetty 10.4.2005]


Karhunkaataja (EABF19)
The Fat and the Furriest

Karhu yllättää Homerin kaatopaikalla ja miehen pelkuruus paljastuu kaikelle kansalle television kautta. Homer päättää osoittaa miehuutensa lähtemällä karhujahtiin. [Esitetty 24.4.2005]